TERVAA JA HÖYHENIÄ

14.5.2012


FC OPA:n seuraava vastustaja on Tervarit. Harvoissa keskinäisissä kohtaamisissa on aina ollut ylimääräistä tunnelatausta ja sitä on nyt tarjolla Heinäpään tekonurmella huomenna klo 18:45 alkaen.

Tervarit on kiistatta sarjan kokenein joukkue. Joni Kauppila, Mika Koski, Toni Koskinen, Petteri Palosaari, Jukka Puurunen ja Juha-Matti Savolainen - muutamia vain poimien - ovat nimiä, joita talven mittaisella ehjällä harjoittelulla Kakkosenkin joukkueen kelpaisi heittää radalle.

Pitkästä aikaa Tervarien kokoonpanoa höystää ja heittää vanhoille köpöille haasteen muutama nuorempikin pelaaja. Päällimmäisenä tietenkin FC OPA:aakin edustanut maalivahti Savolainen ja KajHa:sta paperinsa Tervareihin siirtänyt Oskari Tervo.

Kokemus on Tervarien ehdoton valttikortti, jota se pystyy hyödyntämään pelatessaan sarjaa. Toisaalta tunnetusti Tervari-ryhmä pelaa enemmän harrastusmielessä, joten sen suhteen aina on olemassa se kysymysmerkki päivän kunnosta ja joskus pelkästä paikallaolosta. Ainakin viime kaudella FC OPA poistui molemmista otteluista selvänä voittajana. 

Harrastajien lisäksi muutama pelaaja keskittyy tekemään täysillä futsal-uraa - etunenässä esimerkiksi em. kaksikko Savolainen-Tervo.

Sarjatilanne on kutkuttava. FC Kemi on pisteen edellä FC OPA:aa, jonka takana kolmen tai neljän pisteen päässä tulee yhtä vaille koko loppukatras sarjasta. Siinä joukossa majailee myös Tervarit, jolla on neljä pistettä voitosta FC Muurolasta ja tasapelistä OPS-juniorien kanssa.

Voitto veisi FC OPA:n ykköseksi ja sillä hetkellä tiivistäisi kärkikamppailun oululaisten ja kemiläisten väliseksi taisteluksi.

Huomiseen otteluun FC OPA:n puolustuksen avuksi AC Oulusta tulevat Arttu Hinkula ja Aleksi Haipus.

Sääennuste lupaa vaihteeksi suhteellisen lämmintä, joskin pilvistä kevätsäätä. Kun ilmatkin suosivat pitkästä aikaa, olisikohan mahdollisuus tehdä pohjat kauden yleisötilastoon?

Kauden avaus veti 51 katsojaa ja vähimmäistavoitteeksi täytyy asettaa oululaisjoukkueiden tämän hetkinen ykköslukema 73 katsojaa ottelusta Tervarit - OPS-juniorit. Onko satasen rikkominen mahdollista...?

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

10.06.2007 Kolmonen Tervarit - FC OPA 1-1 (0-1)
26.08.2007 Kolmonen FC OPA - Tervarit 1-2 (0-0)
01.06.2011 Kolmonen Tervarit - FC OPA 0-4 (0-2)
20.08.2011 Kolmonen FC OPA - Tervarit 7-2 (3-2)