MAALIVERKKO HEILUI TAAS

9.7.2011

Kilpa pallolle.
Kilpa pallolle.
Sampo Saukkonen palasi kokoonpanoon pitkän loukkaantumisajan jälkeen.
Sampo Saukkonen palasi kokoonpanoon pitkän loukkaantumisajan jälkeen.
Tuure Siira teki debyytissään maalin.
Tuure Siira teki debyytissään maalin.
Varjon alla on vara myhäillä.
Varjon alla on vara myhäillä.

FC OPA - JS Hercules 6-2 (5-1): Raportti, tilastot, kuvat.

FC OPA mätti jo toisessa ottelussa peräkkäin tukun hienoja maaleja. Tällä kertaa tulituksen kohteeksi joutui JS Hercules, jonka FC OPA voitti maalein 6-2 (5-1). Voittamisen riemua ei häirinnyt edes pienimuotoinen ukkospuuska, joka kasteli jokaisen armotta läpimäräksi.

Käsikirjoituksessa oli paljon samankaltaisia elementtejä kuin edellisessäkin ottelussa Spartakia vastaan. Ottelun voittaja ratkesi jo ensimmäisellä puoliajalla alta vartissa, jonka aikana FC OPA takoi neljä täysosumaa. Viikko sitten vastaavaan vaadittiin parikymmentä minuuttia.

Toinen puoliaika olikin huomattavasti heikompaa ja lepsumpaa suorittamista eikä vastustajan verkko heilunut kuin kerran, kun Olli-Pekka Oja osui kulmapotkusta tultuaan erikoistilanteeseen suoraan vaihdosta ja koskettuaan ensimmäistä kertaa palloon.

Myös edellisen ottelun toinen puoliaika oli tasoltaan heikompi kuin ensimmäinen, mutta silloin maaliverkot heiluivat useammin pienen suvantovaiheen jälkeen. Tason laskun voi osaltaan ymmärtääkin, kun joukkue pyörittelee vastustajaa mennen tullen. Sellaiseen vain ei kannata tuudittautua, sillä tosipeleissä noutaja tulee nopeasti.

JS Hercules oli vastustajana aivan eri kaliiberia kuin Spartak ja näillä otteilla sille pitäisi jokunen lisäpistekin sarjassa lohjeta. FC OPA oli jopa alussa hätää kärsimässä, kun jo ensimmäisellä minuutilla Herculeksen Ville Tuovinen laukoi tolppaan. Heti perään Paul Nwachukwu hätyytteli Mikko Sarkkista maalilla, mutta tuhlasi lähes satavarman paikan aikailuun.

Herculeksen ulkomaan vahvistukset Nwachukwu ja Nathaniel Amos olivatkin sellaisia pelaajia, jotka aiheuttivat harmia FC OPA:n puolustukselle. Vastustajasta erottui myös Pekka Haaranen, joka teki Nwachukwun ohella Herculeksen lohdutusosumat.

FC OPA iski vastustajan verkkoon laajalla rintamalla: jokaiselle maalille löytyi eri tekijä. Ojan lisäksi maalin makuun pääsivät järjestyksessään Simo Myllymäki, Vitao, Joonas Sohlo, Tuure Siira ja Aleksi Kangas. Maalintekijöistä pelaajapalkinnon pokkasi Sohlo, joka oli mukana myös kahdessa ensimmäisessä osumassa joko suoraan tai osittain esityön tekijänä.

Voitollaan FC OPA nousi sarjan kärkeen, mutta paluu kakkoseksi lienee edessä, kun AC Kajaani täydentää yhdeksännen pelikierroksen ensi viikonloppuna Kajaanissa. Sarjan ollessa puolivälissä FC OPA voi olla tyytyväinen saavutuksiinsa ja tähtäintä voidaan pikkuhiljaa säätää kohti syksyn karsintapelejä.

Herculeksen kohtaamisen jälkeen on edessä sarjatauko, jonka aikana pelikuvioita hiodaan harjoituksissa normaalisti kuntoon yhtä pitkää viikonloppua lukuunottamatta. FC OPA:n seuraava ottelu on kahden viikon kuluttua, kun Ouluun saapuu vieraaksi FC-88.

Kuvat: (C) 2011, Kari Väre

TILASTOT

La 09.07.2011, Heinäpää 4 
Kolmonen 

FC OPA - JS Hercules

6-2 (5-1)

10. 1-0 Simo Myllymäki 
19. 2-0 Vitor Rodrigues de Almeida 
20. 3-0 Joonas Sohlo 
24. 4-0 Tuure Siira 
35. 4-1 Paul Nwachukwu 
37. 5-1 Aleksi Kangas 
54. 5-2 Pekka Haaranen 
87. 6-2 Olli-Pekka Oja 
Yleisöä: 50 
Erotuomari: Pietu Niinimäki 

Avauskokoonpano 
GASHI Gezim 
HINKULA Arttu 
KANGAS Aleksi 
MOILANEN Jere-62
MYLLYMÄKI Simo-65
PEKKALA Joonas-57
RODRIGUES DE ALMEIDA Vitor-89
SARKKINEN Mikko (mv) 
SAUKKONEN Sampo 
SIIRA Tuure-72
SOHLO Joonas-85
Vaihtopelaajat 
AILISTO Jussi+89
OJA Olli-Pekka+85
PEHKONEN Arttu+62
REMES Ilja+65
SAFIANU Nuhu+72
SASSI Juho 
VÄISÄNEN Johannes+57