ASENNETTA PELIIN

27.5.2011


Huomenna pelattava kauden toinen kotiottelu tarjoaa kahden ääripään kohtaamisen. Castrenissa kello 15 alkaen ovat vastakkain tappioton, ilman minkäänlaisia pistemenetyksiä oleva sarjakakkonen FC OPA ja viimeisenä oleva nollakerholainen AS Moon Raahesta.

FC OPA:n kausi on alkanut erittäin positiivisesti ja kolme ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet suurimman mahdollisen pistesaldon. Vain yksi pelattu ottelu enemmän pitää AC Kajaanin ykkösenä. Matkalla ovat kaatuneet FC-88, KajHa ja viimeksi OPS-juniorit tiukan taistelun päätteeksi.

Sarjan tulokkaisiin kuuluvan AS Moonin alkukausi on kulunut nousijan arkeen totutellessa. Spartak voitti raahelaiset Kajaanissa isoin numeroin. Kaksi kotiottelua ovat tarjonneet tiukempia pelejä, mutta tuloksena on ollut kaksi kitkerälle maistunutta tappiota.

Arki on koulinut joukkuetta, joka mm. edellisessä pelissään tuli kahden maalin takaa tasoihin, mutta joutui luovuttamaan voiton Herculeksen tehtyä kaksi minuuttia ennen loppua voittomaalin.

Ottelun ratkaisun avaimeksi nouseekin asenne ja taistelutahto. OPS-junioreita vastaan FC OPA:n asenteessa oli ensimmäisellä puoliajalla paljon parantamisen varaa. Sarjataulukon perusteella ei ole ennenkään pisteitä jaettu, joten ennakkosuosikin asemassa olevalla FC OPA:lla ei ole löysäilemisen varaa. Luulisi myös, että AS Moonilta ei taistelutahtoa puutu ja sillä on ottelussa vain voitettavaa.

AS Moonin kokoonpanolistalta löytyy monia tuttuja nimiä, jotka ovat potkineet palloa terästehtaan piipun varjossa enemmän tai vähemmän. Esiin kannattaa nostaa ainakin Jukka-Pekka Patanen, joka on alemmissa sarjoissa takonut maaleja liukuhihnatyyliin.

FC OPA:n ringistä löytyy jonkin verran murehdittavaa. Viikko on tuonut lisää vaivaisia. Pelaajavalmentaja Jeferson Pires joutui jalkavaivaisena jättämään tiistaina kentän jo reilun vartin jälkeen eikä häntä nähdä penkin päässäkään samassa ottelussa saadun katsomoon passituksen vuoksi.

Loukkaantuneiden kirjoissa on myös Sampo Saukkonen ja kevätflunssaan sairastunut Arttu Pehkonen eli ainakin puolustus on menossa remonttiin. Toisaalta harjoitusotteluissa lupaavasti väläytellyt 18-vuotias ghanalaispeluri Nuhu Safianu on saanut vihdoin pelilupansa ja pääsee ensimmäistä kertaa tositoimiin.

AS Mooniin liittyy monenlaisia mielenkiintoisia tilastoja. Joukkueet ovat aiemmin kohdanneet toisensa esihistoriallisella ajalla FC OPA:n ensimmäisellä kaudella. Silloin kumpikin pelasi Viitosta eivätkä seurojen tiet ole sittemmin uudelleen kohdanneet ennen tätä päivää. FC OPA nousi rakettimaisesti ja AS Moon tuli hiukan hitaammin perässä.

Raahelaisseura on MetroStarsille tuttu ja sitä kautta kokonaisuutta tarkastellessa yksi eniten kohdattu vastustaja. Edustustasolla kohtaamisia on kuitenkin vain kaksi eikä FC OPA ole niistä kumpaakaan voittanut. Kotiottelu päättyi tasan ja vierasottelu tappioon. Samainen tappio kummittelee edelleen - ja toivottavasti pitkään - FC OPA:n virallisten otteluiden suurinumeroisimpana häviönä.

AIKAISEMMAT OTTELUT

09.06.2005ViitonenAS Moon - FC OPA6-0 (x-x)
18.08.2005ViitonenFC OPA - AS Moon2-2 (x-x)