FC OPA NOSTETTIIN NELOSEEN

20.9.2010


FC OPA:n edustusjoukkue futsalissa on nostettu odotetusti täydennysjoukkueena Viitosesta sarjaporrasta ylös päin Neloseen. Täydentäminen oli odotettua, sillä HauPa:n Ykköseen nousun myötä jokainen piirisarjan taso oli joukkuetta vajaa. FC OPA sijoittui viime kaudella Viitosessa kolmanneksi.

FC OPA:n kanssa samassa sarjassa pelaavat FC Köyhät, OsPa, PaKa, JS Hercules, OuRe/2 ja PaTe sekä KiiRi, joka mahdollisesti siirtää sarjapaikkansa Laivakankaan Futisklubille. Näistä seuroista mikään ei ole vielä kylläkään ilmoittautunut sarjaan.

MetroStars putosi tiukan kamppailun jälkeen takaisin Viitoseen. Piirin alimmassa sarjassa on käymässä tuuletus, sillä ainakin FC Yli-Utos ja FC Lepakot luopuvat paikoistaan. Göreme Sportin ja UG Sorsapuiston edessä on joko liittyminen jonkin toisen seuran alaisuuteen tai oman seuran perustaminen, koska piiri ei hyväksy enää mukaan muita kuin jäsenseuroja.

Vanhoina joukkueina sarjapaikan omistavat OuJK Academentico ja Herkku-Papat sekä FC OPA:n kolmas joukkue RetroStars. Mikäli uusia joukkueita ilmoittautuu vain kourallinen, tullenevat ne Viitoseen. Tähän asti vain Kajaanin Hakan 93-syntyneiden joukkue on tulossa sarjaan.

Näillä näkymin FC OPA ilmoittautuu kaikilla kolmella joukkueellaan mukaan. Tarkoitus on myös lisätä kaikkien joukkueiden rinkien kokoa, joten uusiakin pelaajia otetaan vastaan. Ilmoittautua voi sähköpostitse seuran osoitteeseen. Erityisesti maalivahteja tarvitaan jokaiseen ryhmään.