METROSTARS HAASTAA PATE:N JUMBOFINAALISSA

23.5.2009


MetroStarsin on edessään tärkeä ottelu huomenna. Kyseessä on Nelosen jumbofinaali raahelaista Pattijoen Tempausta vastaan. Ottelu alkaa kaikille, jotka nauttivat sunnuntaisin aikaisesta liikkeellelähdöstä, Pateniemen tekonurmella klo 13:00.

MetroStars ja PaTe lähtivät kauteen samanlaisesta tilanteesta mutta eri rataosuuksilla. Kummallakin oli nahan luonti edessään. MetroStarsille se tarkoitti pakan leviämisen jälkeen selviytymistaistelua pienen ringin ja pois lähteneiden pelaajien paikkaamisen kanssa. Myös joukkueen toimintatavat joutuivat uuteen tarkasteluun.

Sen sijaan PaTe:lla pelaajia on pilvin pimein kakkosjoukkueen muodostamiseen asti. Nahan luonti alkoi, kun FC Raahe heitti kevättalvella pyyhkeen kehään ja nyt koko seutukunnan pelaajakerman itselleen saanut PaTe kantaa vastuuta raahelaisen futiksen nostamisesta huipulle vähintään piirin tasolla.

Yhtäläisyyksia joukkueiden välillä voi etsiä myös sarjataulukosta. MetroStarsin avausvoitto tuli vasta viidennessä ottelussa, minkä vuoksi asema taulukon toiseksi viimeisenä on ansaittukin. PaTe on Nelosen ainoa nollakerholainen, mutta sillä on vasta kaksi peliä takana päin. Raahen ykkösjoukkueeksi on noussut yllättäen AS Moon, joka voitti tänään FC Netsin ja karautti sarjan kärkeen seitsemällä pisteellään.

MetroStarsin valmennukselle päänvaivaa aiheuttaa tuttu asia: keskuspuolustus. Tällä kertaa Jussi Jarva ja Petri Siltala ovat ulkona kuvioista, joten topparikaarti menee jälleen uusiksi. Luotto on luja, että vähällä harjoitusmäärälläkin sarjassa pärjäävä Tuomo Iinatti tulee paikalle puolustuksen lukoksi.

Toiseksi toppariksi komennuksen saanee Jesse Kuusela, sillä laitapuolustajan tontille - varsinkin oikealle puolelle - joukkueessa riittää vaihtoehtoja. Viimeksi tontilla pelasi Arttu Pehkonen.

Poissaolijoiden listaan voi lisätä vielä Joonas Vaattovaaran, joten maalinteko jää entistä enemmän Timo Heikkilän harteille.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

21.06.2006Nelonen BMetroStars - PaTe1-4 (1-2)
06.09.2006Nelonen BPaTe - MetroStars0-1 (0-1)
10.06.2007ViitonenPaTe - MetroStars3-2 (0-0)
02.09.2007ViitonenMetroStars - PaTe2-2 (2-1)
29.04.2008NelonenPaTe - MetroStars1-1 (0-0)
20.05.2008NelonenMetroStars - PaTe4-2 (2-0)