VPS:LLE TAPPION KARVASTA KALKKIA

26.7.2008

VPS-j:n maalivahti Janne Ahola sai venyä hyviin torjuntoihin.
VPS-j:n maalivahti Janne Ahola sai venyä hyviin torjuntoihin.
Liukasliikkeinen Sergiy Shakhov viilettää laidalla.
Liukasliikkeinen Sergiy Shakhov viilettää laidalla.
Ollo oli FC OPA:n pelastava enkeli.
Ollo oli FC OPA:n pelastava enkeli.
Papa Niang on tehnyt tuhmuuksia.
Papa Niang on tehnyt tuhmuuksia.

Onnetar hymyili tällä kertaa FC OPA:n leiriin, kun joukkue kohtasi VPS-juniorit Kempeleen Sarkkirannassa. Keskinkertaista huonommalla esityksellä ja lisäajalla tehdyllä maalilla FC OPA nappasi täyden pistepotin lukemin 2-1 (0-0).

Liekö takaraivoissa painaneet Ylivieskan loistokkaat otteet, mutta FC OPA:n peli oli kaukana siitä, mitä se parhaimmillaan voisi olla. Kentällä ei pelannut joukkue, vaan siellä kirmaili 11 saman väriseen paitaan pukeutunutta, jotka unohtivat joukkuekaverinsa yrittämällä itse ja pelaamalla kurittomasti.

FC OPA oli kovasta vastatuulesta huolimatta alussa niskan päällä. Jo 4. minuutilla Volodymyr Kilikevych sai pallon keskialueella ja purjehti läpi, mutta veto suuntautui niukasti takatolpasta ohi. Myös puolen tunnin kohdalla Kilikevych tuikkasi ohi, kun suurin osa pelaajista odotti paitsioliputusta mutta kärkäs ukrainalaiskärki pelasi loppuun asti. 

Hyvän alun jälkeen pelin painopiste siirtyi kohti FC OPA:n päätyä. VPS-j:n kokeneimpiin pelaajiin kuuluva Ilkka Puikkonen pääsi pariin otteeseen kokeilemaan onneaan, mutta paikoista parempi - noin 5 metristä tehty pusku - meni yli. Juuri ennen taukoa Denys Pervov torjui yhdellä kädellä VPS-j:n parhaimmistoon kuuluneen Ville Ylisen vapaapotkun.

FC OPA sai toiselle puoliajalle lentävän lähdön, kun Lauri Karri kaatoi FC OPA:n Sergiy Shakhovin vaarattoman näköisessä tilanteessa. Ottelun hyvin tuominnut Simo Kivari laittoi pallon pilkulle eikä FC OPA:n rankkarispesialisti Papa Niang erehtynyt paikastaan.

Vapauttava maali sai FC OPA:n peliin uutta eloa ja myötätuulen avustamana kotijoukkuekin sai maalipaikkoja. Parhaat tilanteet olivat jälleen Kilikevychillä, joka yhden paitsioksi tuomitun osumankin ehti tekemään, Niangilla sekä Ollolla. Myös Kalle Väisäsellä oli avopaikka aivan viimeisillä sekunneilla.

Pohjalaista versiota Morasta tuli selkään viimeisellä minuutilla. Raitapaitojen tummahipiäinen Males Lombo harhautti vatsanpeitteet kipeänä pelanneen Mikko Isokankaan kahville ja pääsi vetämään tarkan kudin aivan alanurkkaan.

FC OPA:n miehistö päätti palauttaa puukon oikealle omistajalleen, vaikka suurin osa läsnä olleista valmistautuivat tasapeliin. Heti tasoitusmaalin aloituspotkusta Juho Mäkiniemi rikkoi nousussa ollutta Sami Hyväristä. Kim Kaijalainen antoi keskiviivalta pitkän vapaapotkun, joka leijaili maalille. Tällä kertaa Ollo käytti tilaisuutensa hyväksi. Hän puski voitto-osuman häirittynä ja rintamasuunta omalle maalille päin.

"Positiivisinta antia oli, että saimme sentään kolme pistettä", FC OPA:n päävalmentaja Jyrki Kylmälä puhisi.

"Peli oli itsekästä, kuritonta ja jopa laiskaakin. Niin paljon omaan piikkiin pelaamista oli, että tuolla pelillä ei ole Kiistoa vastaan mitään saumaa."

Päävalmentajan reseptikirja oli välittömästi avoinna seuraavien harjoitusten suunnitteluun.

"Joukkuepelaamisen fiilis, kurinalaisuus ja nöyryys pitää saada takaisin. Yleensäkin peli samalle tasolle kuin se oli Ylivieskassa", Kylmälä pohti.

Näitä oppeja tarvitaankin, sillä seuraava koitos on lohkon kärkikamppailu FC Kiistoa vastaan. Ottelu pelataan sarjaohjelman laatijan oikusta arkipäivänä ensi keskiviikkona, joten pakostakin FC OPA joutuu antamaan aavistuksen tasoitusta työssä käyvien osalta. Ainoa varma poissaolija on kuitenkin Alex Arinze, jonka korttitili tuli tänään täyteen.

 Kuvat: (C) 2008, Kari Väre

 La 26.07.2008, Sarkkiranta
 Kakkonen, Lohko C
FC OPA - VPS-juniorit 2-1 (0-0)
52. 1-0 Papa Niang rp
90. 1-1 Males Lombo
90. 2-1 Ollo
Yleisöä: 159
Erotuomari: Simo Kivari            

 FC OPA 
Avauskokoonpano Vaihdot
ARINZE Alex -84
HYVÄRINEN Sami
ISOKANGAS Mikko
KAIJALAINEN Kim
KAUPPILA Janne
KILIKEVYCH Volodymyr   -67
LINDGREN Ville
N´DOUMBA Patrice Ollo
NIANG Papa
PERVOV Denys (mv)
SHAKHOV Sergiy
Vaihtopelaajat
JIBRIN Augustine
KOSKI Mika
KUUSIRATI Toni +84
MÄKÄRÄINEN Mikko (mv)   
VÄISÄNEN Kalle +67
YRJÖNHEIKKI Janne

PALKINNOT

Veikkaus
1 (3p) Papa Niang                FC OPA
X (2p) Janne Ahola VPS-jun
2 (1p) Denys Pervov FC OPA
Parhaat
FC OPA Ville Lindgren
VPS-jun Ville Ylinen

Ottelun kempeleläinen isäntä Ajax Sarkkiranta oli bongannut raatiin nykyisiä ja entisiä juniorivalmentajia. Raadissa olivat Kimmo Kärki, Esko Luomansuu ja Heikki Heikkinen. Polar Electro oli lahjoittanut parhaan pelaajan palkinnoksi sykemittarit.