METROSTARS JUOKSI FC RAI:N YLI
18.5.2008
MetroStars otti kauden toisen voittonsa Nelosessa. Pisteiden luovuttajaksi joutui FC RAI, joka poistui kolealta Talvikkipuiston kentältä 0-5 (0-2) tappio niskassaan. Voittoreseptissä oli kaksi selkeää pääkohtaa. Edellisessä ottelussa OuJK:ta vastaan 4-3-1-2:n tilalle tauolla loihdittu pelijärjestelmä osoitti tänäänkin toimivuutensa, minkä Rajakylään eksyneet vajaa parikymmentä katsojaa saivat myös todistaa. Toinen pääkohta onkin yksinkertaisempi mutta raadollisempi. Yhden vaihtopelaajan penkille saanut FC RAI yksinkertaisesti väsyi nuorten ja juoksuvoimaisten metrolaisten kyydissä. Kotijoukkueen polttoaine juoksukilpaan väheni entisestään ainoan vaihtopelaajan heitettyä leikin kesken kaksinkamppailussa huuleen tulleen haavan vuoksi. FC RAI kyllä pysyi jonkin aikaa leikissä mukana, sillä ensimmäinen maali syntyi vasta reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Henri Karppinen antoi kulmapotkun, jonka Tuomo Iinatti kävi nyökkäämässä verkkoon. Vain kahdeksan minuuttia myöhemmin Henri Karppinen laukoi 2-0:aan ja kellot alkoivat valkopaidoille pahaenteisesti kilkuttaa. Toisella puoliajalla lukemien kaunistelun aloitti Mika Koski. Karppinen pääsi lisäämään maalitiliään rangaistuspotkusta ja loppulukemat viimeisteli MetroStarsin aussivahvistus Casey Sargeson kiskaisemalla komean volleyn FC RAI:n pömpeliin. FC RAI:lla oli vielä lopussa ties vaikka miljoonan euron tilaisuus avata maalitili, mutta Matias Itkonen sai jollain ihmeen keinolla sutaistua pallon ohi tyhjän maalin edessä. Välimatkaa oli alta kymmenen metriä. Ottelu oli erittäin siisti eikä erotuomarin tarvinnut nostaa ensimmäistäkään korttia kummallekaan joukkueelle. FC RAI ansaitsee siitä erittäin korkean hatunnoston, sillä väsynyt ja tappiolla oleva joukkue varsinkin tällä sarjatasolla sortuu turhan usein tarpeettomaan rappaamiseen. Erotuomarit ovat lähes ottelussa kuin ottelussa joukkueiden sylkykuppeja. Tällä kertaa on todettava, että vaikka peli oli helppo puhallettava ja siisti, selvisi Tuomas Hartikainen urakastaan kympin arvoisesti. "Todella upea suoritus kaikilta pelaajilta. Uusi pelijärjestelmämme toimii kuin rasvattu. Loimme monia maalintekopaikkoja rakentamalla peliä ja syöttämällä nappisyöttöjä", yli tunnin puolustavana keskikenttäpelaajana huhkinut pelaajavalmentaja Emmanuel Etchu iloitsi. Sillä aikaa, kun pelaajavalmentaja huseerasi kentällä, vaihtorulettia penkin päässä hoiti joukkueenjohtaja Raine Pernu. Myös hänellä oli omat kommenttinsa peliin. "Kokoonpanossa oli neljä puhdasta hyökkääjää, jotka kaikki puhkuivat pelihaluja. Oli melkoisen hankalaa luovia, kun jokainen halusi kentälle melkeinpä väkisellä." Nelosen sarjataulukossa MetroStars nousi voitollaan neljänneksi. Sunnuntain toivotuin uutinen oli Ajax Sarkkirannan ja FC Netsin tasapeli, joten kulku kärkipäässä on tällä hetkellä todella tasaista. Ajax johtaa, mutta sillä on jo kuusi peliä takana päin pahimpien vastustajien tullessa neljässä pelissä. MetroStarsin seuraava ottelu on jo tiistaina. Silloin kohdataan toistamiseen Pattijoen Tempaus, jonka kanssa MetroStars jakoi sarjapisteet 1-1 huhtikuussa pelatussa syyskierroksen ottelussa. Tiistainen peli on tämän hetkisen kalenterin perusteella viimeinen, joka pelataan pahamaineisella Talvikkipuiston kentällä. Kuvat: (C) 2008, Kari Väre Su 18.05.2008, Talvikkipuisto |