BANDYLIIGA SAA VIELÄ ODOTTAA

2.4.2008

FC OPA:n nettisivut kertoivat eilen uudesta aluevaltauksesta. Tähtäimenä olivat Suomen jääpallokentät ja lajin pääsarja Bandyliiga. Tarkkasilmäisimmät huomasivatkin, että huhtikuun ensimmäisenä päivänä julkaistuihin epäilyttäviin uutisiin kannattaa suhtautua terveellä epäluulolla.

Jääpallo on perinteitä huokuva ja hieno jalkapallon talvinen sisarlaji, mutta ainakin FC OPA jättää sen - toistaiseksi - alan ammattilaisille ja keskittyy kannustamaan oululaisia seuroja katsomon puolelta.

Tällä kertaa aprillipila kirvoitti kaksi positiivista kommenttia - yhden palautelaatikkoon ja yhden seuran puheenjohtajaa liikeasioissa tavoitellulta entiseltä jääpallotuomarilta, joka leikkimielisesti ilmoittautui vapaaehtoiseksi pelaajaksi.

Tälle aprillipäivälle olemme saaneet lukea ja kuulla mm. kaupunkilaisille lahjoitettavista kivistä, kaasuyhtiöistä ja jokseenkin epäilyttävistä pelaajakaupoista. Toiset tahot ovat puolestaan joko mielikuvituksettomuuttaan ja soveliaisuuden puuskassa jättäneet aprillaamisen väliin. Vuoden kuluttua taas uudet kujeet!