Sami Hyvärinen taistelee Jarno Tenkulan kanssa.
Mikko Pietikäinen ja Juha-Matti Huovinen uurastivat keskikentällä.
Boussad Houchella pitää kiirettä Sergii Shakhovin kanssa.
Ollo katseli punaista.
|
Kolmas kerta toden sanoi AC Oululle ja FC OPA:lle. Joukkueet kohtasivat pitkänäperjantaina kolmannen kerran tälle kaudelle ja kahden tasapelin jälkeen ACO onnistui vihdoin voittamaan FC OPA:n lukemin 2-1 (0-1).
Helpolla voittoa ei valkopaidoille tarjottu. Peli ratkesi vasta viime minuuteilla Donewell Yoben päästyä puskemaan voitto-osuman ohi maalia vartioineen Mikko Mäkäräisen. Pelillisesti FC OPA oli silti lähestulkoot koko ajan yhden juoksuaskeleen vastustajaansa jäljessä.
FC OPA:lle tarjottiin vielä lisäajalla mahdollisuus tasoitukseen kolmeenkin eri otteeseen. Sergii Shakhov pääsi läpiajossa nokakkain AC Oulun brassimaalivahdin kanssa, mutta ensimmäinen veto kilpistyi vastaan tulleeseen Rodriquesiin. Riparista tehdyn noston lähimaisemissa ollut ainoa puolustaja puski maaliviivalta väljemmille vesille.
Viimeisistä hetkistä viimeisimmällä oli vielä mahdollisuus maalintekoon. Alex Arinze vapautti testissä olevan nigerialaishyökkääjän Nathaniel Amosin avopaikkaan. Amos onnistui noin kymmenestä metristä jostain käsittämättömästä syystä tuikkaamaan pallon noin parikymmentä senttiä ohi vasemman tolpan.
FC OPA pääsi johtoon reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun maalivahti Sergey Kosov avasi pitkällä ja Juho Meriläinen AC:n puolustuksessa epäonnistui pääpallon tavoittelussa. Shakhov kaappasi pallon itselleen, kiersi maalivahdin ja sijoitti helposti johtomaalin tyhjiin.
Tauon jälkeen AC Oulu painoi härän lailla päälle ja FC OPA jäi tyystin kelkasta. Rummutus oli pahinta heti tauon jälkeen ja AC Oulu saikin runnottua tasoituksen vain neljä minuuttia aloitusvihellyksen jälkeen. Pienen pallottelun jälkeen 1-1 maalin teki pienestä kulmasta FC OPA:ssa viime kaudella pelannut Chijoke Festus.
Ottelu oli lämmintunnelmainen ja löylyn heitto kulminoitui loppuminuuteilla Ollon ulosajoon. Punainen kortti oli kostosta täysin oikeutettu, mutta lähtökohta jossa AC Oulun pelaaja repi kaksin käsin Ollon paidasta ja tallasi lopussa tahallisesti akillesjänteelle jäi tyystin kortittamatta.
FC OPA:n valmentaja Jyrki Kylmälä ounasteli ennakkoon, että AC Oulu tulee otteluun vauhdilla. Hänen mielestään vastustajan lähtökohdat otteluun olivat omia huomattavasti paremmat.
"Tiesimme, että pelistä tulee hankala. Kummallakin oli raskas harjoittelujakso alla, mutta AC Oululla oli pelitempo jaloissaan. Olimme lähestulkoot koko ajan jäljessä."
AC Oulu lähtikin pääsiäispyhän kohtaamiseen allaan kaksi harjoitusottelua viikon sisällä. Edellisenä lauantaina se oli pelannut maalittoman tasapelin TP-47:n kanssa ja viime tiistaina hävisi FF Jarolle 1-2. Sen sijaan FC OPA oli edellisen kerran pelannut kolme viikkoa takaperin OLS:aa vastaan.
"Tekemäämme työmäärään olen valtavan tyytyväinen. Nämä ottelut Ykkösen joukkueita vastaan palvelevat meitä hyvin. Niissä on paljon kovempi tempo", Kylmälä analysoi.
"Jos haluaisimme vielä haastaa AC Oulun, pitäisi valmistautua kunnolla ja saada kunnon viikkorytmin mukainen harjoitus alle. Ehkä joku toinen päivä vaikka cupissa sitten", Kylmälä heitti.
Harjoitusottelu maksoi FC OPA:lle paljon. Janne Kauppila joutui vasempaan takareiteen tulleen vamman takia kipittämään vaihtoon jo 11. minuutilla. Leikin joutui jättämään kesken myös maalivahti Sergey Kosov, joka taittoi nilkkansa ottelun loppuhetkillä.
FC OPA:n loppukauteen kuuluu vielä neljä harjoitusottelua. Vastus on ensi viikon lauantaina, kun vastaan asettuu Ykköseen noussut PS Kemi. Sen jälkeen FC OPA kohtaa Kakkosen joukkueita - järjestyksessään FC YPA, GBK ja PK-37. Kuvat: (C) 2008, Kari Väre
Pe 21.03.2008, Heinäpään Palloiluhalli Harjoitusottelu
AC Oulu - FC OPA |
|
2-1 (0-1) |
31. 0-1 Sergii Shakhov |
|
|
49. 1-1 Chijoke Festus |
|
|
87. 2-1 Donewell Yobe |
|
|
Erotuomari: Simo Kivari |
|
| FC OPA
Avauskokoonpano |
Vaihdot |
ARINZE Alex |
|
HUOVINEN Juha-Matti |
|
HYVÄRINEN Sami |
|
ISOKANGAS Mikko |
|
JIBRIN Augustine |
|
KAUPPILA Janne |
-11 |
KOSOV Sergey (mv) |
-81 |
KUUSIRATI Toni |
|
N´DOUMBA Patrice Ollo |
pun 89 |
PIETILÄINEN Mikko |
-69 |
SHAKHOV Sergii |
|
Vaihtopelaajat |
|
AMOS Nathaniel |
+69 |
KARPPINEN Henri |
|
KÄHKÖNEN Teemu |
|
MÄKÄRÄINEN Mikko (mv) |
+81 |
VAINIONPÄÄ Tomi |
+11 |
|