LOHKOJAKO VIHDOIN VALMIS

18.12.2007


Pompottelu tulevan kauden lohkojaosta on päättynyt. TP-Seinäjoen sekä Sepsi-78:n yhdistymispaperit ovat saavuttaneet Palloliiton ja uusi seura SJK on saanut itselleen sarjapaikan.

Kahdelta seinäjokiselta ylijäänyt paikka C-lohkossa täytetään jo alustavassa jaossa mukana olleella Närpes Kraftilla. Kakkoseen täydennysjoukkueena nostettu Äänekosken Huima sijoittuu B- eli maantieteellisesti ns. länsilohkoon.

Palloliiton päätös oli loppujen lopuksi odotetunlainen, sillä Huiman sijoittaminen C-lohkoon olisi rikkonut maukkaan paikallisderbyn FCJ Blackbirdin kanssa.

Kakkosen otteluohjelma valmistuu lähestulkoot lopulliseen muotoonsa tammikuun lopussa, jolloin C-lohkon seurat kokoontuvat sarjapalaveriin Kokkolan kaupungintalolle. Sarja alkanee todennäköisesti vappua edeltävänä viikonvaihteena.

Näillä tiedoilla lohkosta on tulossa tasaisin ja jännittävin miesmuistiin. Oululaisia hemmotellaan ensi kaudella peräti kuudella paikallisottelulla. Kolmen paikallisen seuran lisäksi noususta haaveilevia ja siihen kykeneviä on useita.

GBK:n ja Kings Kuopion lisäksi ainakin FC YPA näkyy satsaavan joukkueeseensa rajusti. Oman sanansa kärkitaistossa halunnevat sanoa myös SJK, Närpes Kraft ja JBK.

LOHKO C
 1. FC Kiisto Vaasa
 2. FC OPA Oulu Nousija
 3. FC YPA Ylivieska
 4. GBK Kokkola Putoaja
 5. JBK Pietarsaari
 6. Kings Kuopio Kuopio
 7. Norrvalla FF Vöyri-Maksamaa    
 8. Närpes Kraft    Närpiö
 9. OLS Oulu
10. OPS Oulu
11. PK-37 Iisalmi Nousija
12. SJK Seinäjoki Fuusio
13. TUS Kruunupyy Nousija
14. VPS-juniorit Vaasa Nousija