OUDON KÄSIKIRJOITUKSEN OTTELU
2.8.2007
Tehottomuudessaan huippuluokkaa oli MetroStarsin esitys tämän päiväisessä Viitosen ottelussa. Silti pallo saatiin kolme kertaa AS Moonin verkkoon ja voittoputki sai kolmannen jäsenen maalein 3-0 (1-0). MetroStarsin ja AS Moonin välinen ottelu oli tapahtumiltaan varsin erikoinen. Kotijoukkueen hallintaprosentti oli niin totaalinen, ettei se kovin suuremmaksi jalkapallo-ottelussa ilman heikomman istumalakkoa voi kohota. Pallo oli sinipaitojen hallussa varmastikin 80% ottelusta. Varsinkin toisella puoliajalla MetroStarsin maalivahti Ville Ritola pystyi keskittymään ohi lentävien lintujen laskemiseen. Torjuntatöihin ei tarvinut paljoa osallistua. Hallinnasta huolimatta ottelun tempo oli käsittämättömän hidas ja MetroStars sortuikin vastustajan kävelytahtiin mukaan. Metron ylivoimasta mutta sen tehottomuudesta kertoo paljon yksi tilastopala: 19 kulmapotkua, 0 maalia. Kolmen maalin tekemisen kannalta erinomaisesti sujuneen ottelun jälkeen metrolaisille vanha tuttu peikko - kun mikään ei onnistu - keikisteli jälleen tekonurmen laidalla. MetroStarsin hallinta oli melko turhauttavaa, kun mikään yritys ei tahtonut mennä maaliin. Toisaalta vaikka peli pyöri koko ajan vastustajan päädyssä, ei tuhannen taalan paikkojakaan ollut niin paljoa, mitä hallintaprosentti olisi edellyttänyt. Helpottava avausosuma syntyi ensimmäisen puoliajan puolivälissä, kun Jussi Anttila syötti Joonas Vaattovaaran tyhjän maalin eteen paikkaan, josta ei voinut erehtyä. Vaattovaaran monosta lähti myös ottelun viimeinen osuma, jota ennen Henri Hakasalo oli vihdoin vapauttanut Metron piinasta ja varmistanut lopullisesti kolmen pisteen kohtalon. "Surkea ottelu. Jos peli pyörii toisen maalin edustalla koko ajan ja saamme parikymmentä kulmapotkua, pitää maaleja tehdä enemmän", ihmetteli valmentaja Lauri Kauppinen. "Hallitsimme palloa ja pelin lopputulos oli selvä alkuminuuteista lähtien. Kun ei mene maaliin, niin sitten ei mene." Kauppinen kaivoi muistojen kujalta vastaavan ottelun kahden vuoden takaa. FC OPA hallitsi silloin yhtä paljon, mutta joutui tyytymään kotikentällään 1-1 tasapeliin. Nyt sentään irtosi parempi tulos ja täysi pistepotti. Viitosen jännitys syksyä kohti mentäessä kohoaa käsin kosketeltavaksi. Huonon alkukauden pelannut MetroStars nousi voitolla nyt kuudenneksi ja on viiden pisteen päässä sarjan kakkostilasta, joka oikeuttaa nousuun Neloseen. Kyttäysasemat ovat makoisat, sillä kärkikuusikosta Kuivaniemen Isku ja AS Moon ovat pelanneet Metroa enemmän. Vain neljäntenä olevalla FC RAI 2:lla on yksi peli vähemmän pelattuna. MetroStars yrittää liittää yhden lisäholkin voittoputkeensa ensi tiistaina, kun se kohtaa Pateniemessä Muhoksen Urheilijat. Kuvat: (C) 2007, Kari Väre
|