MIKÄ ONKAAN SEURAAVA VASTUSTAJA?

10.4.2007


Suomen Cupin 3. kierroksen arvontapäivä lähestyy. Arvonta tapahtuu Palloliiton toimistossa ensi torstaina 12. huhtikuuta, jolloin ovat selvillä 3. kierroksen otteluparit.

Torstain tulos on kuitenkin vasta suuntaa antava, sillä 2. kierros on arvontapäivänäkin vielä pahasti vaiheessa. Alkulöylyjen ottopäivä on monen ottelun kohdalla vasta puolen kuun jälkeen, joten tulosliuskoja saa selata vielä pitkään ennen kuin 3. kierros hahmottuu lopulliseen kuosiinsa.

FC OPA:n joukkueista MetroStars selvitti jo tiensä jatkoon voittamalla FC FC:n aprillipäivän ottelussa 5-2. Joukkueiden keskinäinen paremmuus löytyi vasta jatko-ottelun jälkeen, kun varsinainen peliaika oli pelattu tasan 2-2.

FC OPA:n edustusjoukkue kohtaa cupissa KemPa:n ottelussa, joka pelataan 2. kierroksen päätöspäivänä 22. huhtikuuta.

Arvonta laajenee 3. - 5. kierroksien ajaksi piirien sisäisestä alueellisiksi eli pohjoisen arvontakoriin tulee mukaan ainakin Keski-Pohjanmaan joukkueita - mahdollisesti myös Vaasan, Keski-Suomen ja Itä-Suomen piirin seuroja.

Yksi pohjoissuomalaisista - MetroStars ja mahdollisesti myös FC OPA - ovat niiden joukossa, jotka voivat saada vastaansa joukkueen muusta piiristä. Tämä siksi, että Pohjois-Suomen piiristä on mukana pariton määrä joukkueita, joten sisäinen arvonta ei voi mennä tasan.

Mahdollisia vastustajia ainakin MetroStarsille voivat olla jatkopaikan lunastanut Spartak tai jokin otteluparien HaHe - KIsku, FC Kurenpojat - OsPa, PaTe - TP-47 2, FC Muurola - FC RAI, FC OPA - KemPa, FC Nets - OuJK, OuTa - HauPa, FC Kanuunat - Tervarit tai FC Tarmo - AC Kajaani voittajista.

Vaasan ja Keski-Pohjanmaan piireistä alueelliseen arvontakoriin tiensä ovat selvittäneet myös Munsala United ja Lapuan Virkiä.