PITKÄSTÄ AIKAA KOTONA

10.12.2015



FC OPA:n edustusjoukkue palaa pitkästä aikaa kotiotteluun sunnuntaina kun vastaan astelee tuttu OsPa Oulunsalosta.

FC OPA on kohdannut futsalissa OsPa:n edustusjoukkuetasolla 10 kertaa. Näistä otteluista kaksi on ollut harjoitusotteluita. FC OPA on ollut varsin vahvasti niskan päällä vieden otteluista perät yhdeksän. Tilastot kaiksita peleistä OsPa:a vastaan löytyvät linkistä.

Minkäänlaiseen ylimielisyyteen ei kuitenkaan ole varaa, sillä OsPa antoi myrskyvaroituksen viimeisimmässä kohtaamisessa. Sen OsPa vei lukemin 4-3. Lisäksi sarjan neljässä ottelussaan OsPa on kerännyt viisi pistettä Kotijoukkueella niitä on seitsemn.

OsPa:n tehot ovat olleet pääsääntäisesti neljän pelaajan harteilla. Jere Moilanen, Aki Nyyssölä, Teemu Mattila ja Ari-Pekka Mansikkamäki ovat keränneet yhteensä tehot 23+15=38.

FC OPA:n kannalta lienee selvä, mikä osa-alue vastustajalta tulee eliminonida.

FC OPA:n edellisestä ottelusta on kulunut kaksi viikkoa ja joukkue on hakemut tekemiseensä rentoutta. Sairastupa ei ole vieläkään tyhjentynyt vaan uusia loukkaantuneita on joutunut kentältä katsomoon. Onneksi pelaajiston määrä on riittävä eikä sen puoleen tule ongelmaa.

Ottelu alkaa Oulun urheilutalolla sunnuntaina 13.12.2015 klo 18.30. Tervetuloa.