KAKSI UUTTA KORTTIA PAKKAAN

4.9.2007

Iskender Aydemir.
Iskender Aydemir.
Manga "Cisse" Ekongollo.
Manga "Cisse" Ekongollo.

FC OPA on saanut loppukauden taistoihin vielä kaksi uutta vahvistusta. Joukkueeseen liittyivät jo viime torstaina maalivahti Iskender Aydemir (21) ja hyökkääjä Manga Ekongollo (21). Molemmat pelasivat TP-47/2:sta vastaan Arpelassa.

Aydemir omistaa Hollannin ja Turkin passit. Hänellä on pelattuja maaotteluita kotimaidensa nuorten maajoukkueissa. Viimeisin edustus oli kaudella 2005 ottelussa Turkki - Portugali.

Aydemirin lähtöseura on FC Türkyemspor. Amsterdamissa kotipaikkaa pitävä seura pelaa Hollannin III-divisioonaa.

Aydemirin tulo FC OPA:aan helpottaa tuntuvasti edustusjoukkueen maalivahtitilannetta. Tähän asti joukkue on pääasiassa ollut yhden maalivahdin Mikko Mäkäräisen varassa ja hänen varamiehinään ovat reservijoukkueesta käyneet joko Iiro Kauma tai Ville Ritola.

Jo ennestään laadukasta hyökkäyskalustoa vahvistaa pohjoissuomalaisille tuttu Manga Ekongollo. Hän on tällä kaudella pelannut Kakkosta Lappeenrannan Rakuunoissa, johon hän siirtyi heinäkuun alussa TP-47:stä.

Ekongollo oli kentiltä sivussa kolme kuukautta käsivamman takia, mutta parantumisen jälkeen peliaikaa Ykkösessä ei enää herunut. Suomessa vietetty ensimmäinen pelikausi 2006 toi saldoksi Ykkösessä 25 ottelua ja kuusi maalia.

Kaksikko pelaa TP-47/2:n jälkeen FC OPA:ssa loput kauden ottelut eli joko kolme tai kuusi lisäpeliä.