OPA ILMOITTAUTUI CUPIIN
1.2.2007
FC OPA on laittanut ilmoittautumispaperit vetämään osallistumisesta tulevan kauden Suomen Cupiin. Huhtikuun alussa alkavaan kilpailuun seura osallistuu nyt molemmilla joukkueillaan edustuksella ja MetroStarsilla. Edustusjoukkueen ensimmäinen cup-esiintyminen koettiin viime vuonna. FC OPA pääsi arvonnoissa suoraan toiselle kierrokselle, jossa se kohtasi kotikentällään rovaniemeläisen FC Rio Granden. OPA laittoi ylempisarjalaisen tiukoille ja taipui vasta rangaistuspotkukilpailussa maalein 5-6 (vars. peliaika 1-1). FC OPA:n reservijoukkue MetroStars osallistuu cupiin ensimmäistä kertaa. Joukkueen pelaajista osa on jo kokenut kilpailun jännityksen, mutta enemmistölle kokemus on uusi. Jännitys nipistelee jo nyt valmennusjohdonkin vatsanpohjaa. "Lähdetään siitä, että yksi ottelu on vähintään voitettava. Toivotaan arvontaan haasteellisia mutta sopivia vastustajia", kertoo valmentaja Lauri Kauppinen. Edustusjoukkueen nykyisistä pelaajista suurin osa on jo rutinoitunut Suomen Cupin pelaamiseen. Pääpiiskuri lupaa kuitenkin puristaa jokaisesta pelimiehestä sataprosenttisen tehon irti. "FC OPA ottaa cupin yhtä tosissaan kuin sarjan pelaamisenkin", valmentaja Jyrki Kylmälä lupaa. "Cup on se kilpailu, jolla lajihurmaa viedään jalkapallon periferiaan. Päättäjienkin pitäisi se vihdoin ymmärtää." Palloliiton nettisivuilla olevasta cup-materiaalista osa on vielä alustavaa. Ensimmäinen kierros pelataan huhtikuun aikana pääsiäiseen mennessä, mutta arvontapäivät ovat vielä auki. Kolmen ensimmäisen kierroksen otteluparit arvottaneen maaliskuun aikana. Ensimmäisten kierrosten arvonta tapahtuu piirien sisällä ja liiton sarjojen joukkueet tulevat mukaan 4. kierroksella. Lisätietoja: http://www.palloliitto.fi/kilpailu/miehet/suomen_cup_2007/ |