METRO HAKEE JUHANNUSFIILISTÄ
21.6.2006
MetroStarsin rooliksi on jäänyt FC OPA:n kevätkauden päättäminen. Joukkue kohtaa raahelaisen Pattijoen Tempauksen Heinäpään tekonurmella tänään klo 18:15. Vaikka keskiviikko onkin aivan tavallinen arkipäivä, ovat ajatukset jo lähellä juhannuslomia. MetroStarsin miehistö tulee olemaan tuttuun tapaan niukka. Vaikka varmoja poissaolijoita on vain viisi, kasaan saadaan tuttuun tapaan pöytäkirjaan merkittyä muutama vaihtomies. Loukkaantumisten tai vaivojen vuoksi PaTe -ottelusta jää pois neljä pelaajaa. Heistä pitempään on poissa Jarkko Vaattovaara, joka mursi vapaa-aikana nilkkansa. Jyrki Kylmälä parantelee vihoittelevaa nivustaan ja Mikko Mäenkoski toipuu edelleen keuhkoputkentulehduksestaan. Vesa Seppäsellä on olkapäävamma, mutta sen paraneminen pelikuntoon on tällä hetkellä siinä ja siinä. Ville Vanhala on puolestaan poissa pelikiellon takia. Hän sai edellisessä ottelussa Muhoksella punaisen kortin ja joutuu huilaamaan tänään sekä juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna pelattavan SGB -ottelun. Vanhalan huilista saattaa tulla ajallisesti ennätyspitkä. Jos kurinpitovaliokunta lätkäisee yhdenkään ottelun lisäkieltoa, hänen seuraava ottelu on vasta heinäkuun loppupuolella. Tämän päivän ottelusta on poissa myös Jussi Ailisto. Hän on tällä hetkellä Helsingissä pääsykokeissa. OLS Akatemia jyrää B-lohkossa Sarjatilanne ennen tämän päiväistä ottelua on B-lohkon keskiryhmässä tasainen. OLS Akatemia jyrää vakuuttavasti ja jos mitään dramaattista ei tapahdu, voittaa se lohkon pistemenetyksittä. FC FC porhaltaa eteen päin yhtä vakuuttavana kakkosena. FC FC:n takana on huomattavasti tasaisempaa. MetroStars on alkukauden yllättäjän Kuivaniemen Iskun jälkeen neljäntenä sarjassa. PaTe on samassa pistemäärässä, mutta on kaksi sijaa alempana heikomman maalieronsa vuoksi.
|