MÄKÄRÄINEN MAALIPUIDEN VARTIJAKSI

3.5.2006

Mikot Mäkäräinen ja Haapala.
Mikot Mäkäräinen ja Haapala.

Edustusjoukkueen maalivahtiongelma on ratkennut toistaiseksi. Harjoitusotteluita pelaamassa käynyt nuori Tervari-vahti Mikko Mäkäräinen siirtyy FC OPA:oon toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.

Sopimukseen ollaan tyytyväisiä molemmissa osapuolissa, sillä Tervareilla on ylitarjontaa maalivahdeista ja OPA:lla puolestaan pulaa. Siirto takaa Mäkäräiselle mahdollisuuden kehittyä maalivahtina saamalla säännöllistä peliaikaa. Hän aloittanee kauden viikonloppuna Tervareissa ja sen jälkeen siirtyy välittömästi FC OPA:n kirjoille.

Mäkäräisen tulon myötä Ville Ritola siirtyy kuntouttamaan paranevaa nilkkaansa MetroStarsiin, joka kaipaa veräjänvartijaa sunnuntaina alkavaan sarjaan. FC OPA etsii kuitenkin vielä 1-2 maalivahtia täyttämään pelipaikalla olevaa vajetta.

Myös kenttäpelaajistossa on tapahtunut joitakin muutoksia. Kokonaan uusi nimi on 21-vuotias isokokoinen hyökkääjä Mikko Haapala, joka tulee pelaamaan Metron joukkueessa. Hän on viettänyt välivuotta ja on aikaisemmin edustanut mm. FC Dreevereitä, OLS:aa ja OTP:ta.

Harjoituksissa on lisäksi viisi muuta uutta pelaajaa, jotka kaikki todennäköisesti otetaan rinkiin mukaan. Kokeneet uudet nimet tulevat pääasiassa edustusjoukkueen riveihin.

MetroStarseista on jäänyt pois kaksi pelaajaa työ- ja opiskelukiireiden vuoksi.