KATKERA TASAPELI

10.10.2015

Ilkka Martikainen esiintyi ensimmäisen kerran virallisessa pelissä FC OPA:n paidassa.
Ilkka Martikainen esiintyi ensimmäisen kerran virallisessa pelissä FC OPA:n paidassa.
Retu Värri pelasi viidentenä kenttäpelaajana ja välillä maalivahtina
Retu Värri pelasi viidentenä kenttäpelaajana ja välillä maalivahtina
Tuomarit Kari Myllyoja ja Joonas Oikarinen välissään piirin erotuomarikehittäjä Riku Haataja
Tuomarit Kari Myllyoja ja Joonas Oikarinen välissään piirin erotuomarikehittäjä Riku Haataja

FC OPA ja JS Hercules aloittivat kakkosen tasapelillä 4-4 (0-0).

Harvoin on joukkue, joka nousee kolmen maalin takaa-ajoasemasta tasapeliin, ollut niin pettynyt kuin FC OPA oli lauantai-iltana.

Ottelu alkoi kuten oli FC OPA:n valmentaja Pauli Leviäkangass oli ajatellutkin. Taktiikka puri ja joukkue puolusti tunnollisesti, halitsi palloa maltillisesti ja loi maalipaikkoja valtavan määrän. Ainoa ongelma oli viimeistely. Avopaikoistakin saatiin ohi eikä vieraiden maalivahtia saatu edes kunnolla työllistettyä. Kumpikin joukkue osui kerran maalin kehikkoihin, mutta sen lähemmäs ei päästy.

Toisella puoliajallasitten nähtiinkin kahdeksan maalia.

Maalinteon aloitti JS Hercules. Tommi Päkkilä laukoi ja pallo muutti paikin kertaa suuntaa upoten lopulta FC OPA:n maaliin. Toinen maali tuli jo vajaan minuutin kuluttua kun Tommi Siekkinen pamautti Päkkilän syötöstä voimamiehet kahden maalin johtoon. Tilanteessa JS Hercules hyökkäsi 3 v 1 tilanteessa FC OPA:n pallonmenetyksen jälkeen.

FC OPA:n maalitilin tämän kauden sarjassa aloitti Sakari Kiljander Retu Värrin syötöstä. Tätä iloa ei kaun kestänyt kun Tommi Päkkilä luikerteli aivan liian helposti tekemään tilanteeksi 3-1.

Tässä vaiheessa FC OPA otti aikalisän ja aloitti pelaamisen viidellä kenttäpelaajalla. Näin mentiin peli loppuun saakka lukuunottamatta niitä hetkiä, jolloin vastustajalla oli mahdollisuus jatkaa peliä rajapotkulla tai maaliheitolla. Tulostakin alkoi tulla, mutta väärään päähän. FC OPA:n hyökkäys tyrehtyi ja Aleksi Kangas sai sutaistua pallon kohti tyhjää maalia. Ja sinnehän se ryötäs meni.

Tämä olikin sitten viimeinen JS Herculeksen paikka, sillä vajaan minuutin päästä peli oli jo 4-2 Sami Kurosen viimeisteltyä kavennuksen. OPA jatkoi samalla taktiikalla ja kaksi kertaa Retu Värri tarjoili Heikki Viialle onnistuneen kuvion päätteeksi syötön, josta seuran puheenjohtaja tälläsi maalit.

Nousu tasapeliin oli laiha lohtu siihen nähden, että pelillisesti FC OPA oli askeleen edellä JS Herculesta. Vetoja ohi maalin, ohi pallon ja ohi kaiken. Jos edes 10% maalintekopaikoista olisi hyödynnetty ensimmäisellä puoliajalla, olisi tilanne ollut 0-2.

Tulosta ei ole tarpeen murehtia tämän lukemista kauempaa vaan sinipaidat keskittyvät jo huomisen sunnuntain cupin peliin. Klo 18.15 alkaa cupin toisen kierroksen ottelu Lapuan Ponnistusta vastaan.

TILASTOT

Tapahtumat

Kokoonpano

Pist

Kelt

La 10.10.2015 Jatuli, kakkonen

JS Hercules - FC OPA 4-4 (0-0)

24.36 1-0 Tommi Päkkilä

28.11 2-0 Tommi Siekkinen (Tommi Päkkilä)

28.27 2-1 Sakari Kiljander (Retu Värri)

31.06 3-1 Tommi Päkkilä (Tommi Siekkinen)

33.29 4-1 Aleksi Kangas

34.12 4-2 Sami Kuronen (Sakari Kiljander)

35.17 4-3 Heikki Viia (Retu Värri)

38.23 4-4 Heikki Viia (Retu Värri)

Erotuomarit Kari Myllyoja, Joonas Oikarinen

KUVAT

Aitto-oja Joni

Hilli Pasi (mv)

Junkkari Niko

Kauppinen Kim

Kiljander Sakari (c)

Kuronen Sami

Martikainen Ilkka

Paalanen Jere

Pirinen Hannu

Sipilä Juho

Viia Heikki

Värri Retu

 

 

 

 

1+1

1+0

 

 

 

 

2+0

0+3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Tilastot JS Herculesta vastaan