Stadioninfo, liikenne ja pysäköinti

Pysäköinti ja liikenne

Raattiin pääsee autolla vain Merikosken siltoja pitkin. Etelästä tullessa ajo Lohitietä ja pohjoisesta Raatintietä. Kaikki kaupungin merkittävimmät linja-autolinjat kulkevat siltoja pitkin. Pysäkit molempiin suuntiin ovat aivan stadionin aurinkokatsomon muurien takana. Kevyen liikenteen käyttäjät pääsevät Raattiin etelästä joko Pikisaaren, Linnansaaren tai Merikosken siltojen kautta sekä pohjoisesta joko Alakanavan tai Merikosken siltojen kautta.

Raatin stadionin välittömässä läheisyydessä on neljä pysäköintialuetta ja yhteensä 334 parkkipaikkaa. Pysäköintialueita on Raatinsaaren itäpäässä (48), stadionilla (125+8), etelärannalla (78) ja Kuusisaaren paviljongilla (53). Lisäksi tulevan harjoituskentän molemmissa päissä on seitsemän taskuparkkia ja stadionin varsinaisella parkkipaikalla 3-4 linja-autopaikkaa.

Stadionin varsinainen parkkialue on varattu kutsuvieraille, lehdistölle, työntekijöille ja linja-autoille. Lisäksi inva-pysäköintiin oikeuttaville on ruutuja stadionin edessä. Näin ollen varsinaiseen asiakaspysäköintiin jää vain vajaa 200 paikkaa. Suosittelemmekin käyttämään mahdollisimman pitkälle kimppakyytejä, joukkoliikennettä tai kevyttä liikennettä.

Pysäköintitilaa kannattaa etsiä myös keskustan suunnasta torilta Autorannasta, Ahtisaaren aukiolta tai hiukan kauempaa Kauppahallilta. Näiltä parkkipaikoilta kävelyaika Raattiin on n. 10 min. Mitä myöhempään tulet, sitä varmempaa on, että tyhjiä ruutuja ei Raatinsaaressa ole, joten kannattaa suosiolla lähteä hakemaan parkkipaikkaa torinrannasta.

Porteilla on turvatarkastus. Vältät parhaiten jonoja ostamalla lippusi ennakkoon ja tulemalla ajoissa paikalle! Portit avataan klo 18:00.

Stadioninfo

Näin pääset kätevimmin sisälle Raatin stadionille:

  • Pääkatsomon molemmissa päissä on kaksi lipunmyyntipistettä. Pääkatsomoon myydään vain numeroituja istumapaikkoja.
  • Pääkatsomon lipunmyyntipisteiden vieressä on erillinen portti, josta ennakkolippulaiset voivat kulkea jonon ohi.
  • Lipunmyynnistä kulku pääkatsomoon tapahtuu nousemalla portaita tasanteelle, josta pääsee joko ulkokäytävää suoraan istumapaikoille tai ovesta katsomorakennuksen sisälle yleisökäytävälle. Yleisökäytävällä on katsomolohkoittain seitsemän numeroitua ovea katsomoon.
  • Aurinkokatsomon molemmissa päissä on kolme lipunmyyntipistettä, joista pääsee sisään.
  • Aurinkokatsomon Tuiran puoleisessa päädyssä on huoltoportti, josta joukkuelippulaiset tulevat sisälle yhtenä ryhmänä.
  • VIP-vieraat, lehdistö ja pyörätuoliasiakkaat otetaan vastaan uimahallin aulassa.
  • Henkilökunta tulee sisään pääkatsomon Tuiran päädyssä olevasta portista.

Kulkeminen stadionilla:

  • Kulkutiet pääkatsomon ja aurinkokatsomon välillä ovat suljettuja (merkitty punaisella x:llä)
  • Kenttätasolle ei päästetä yleisöä eli mm. pääkatsomosta juoksuradalle johtavat portaat ovat suljettu.
  • Kaupungin päädyssä olevaa ramppia voi käyttää fanituotteiden myyntipisteellä käymiseen, mutta läpikulku on kielletty.

Myyntipisteet:

  • Pääkatsomon yleisökäytävän molemmissa päissä on kaksi kioskia.
  • Pääkatsomon sisäänkäyntien tasanteilla on makkaranmyynti.
  • Pääkatsomon ylätasanteella ei ole myyntitoimintaa.
  • Aurinkokatsomossa on kaksi kioski/makkarapistettä.
  • Fanituotteiden myyntipiste sijaitsee kaupungin puoleisessa päädyssä.

WC:

  • Kummankin katsomon kummassakin päädyssä on wc-tiloja.
  • Inva-WC sijaitsee pääkatsomon kaupungin puoleisessa päässä.