ONS VAIKEUKSIEN KAUTTA TUPLAMESTARIKSI

15.9.2018

ONS/Musta voitti mestaruuden.
ONS/Musta voitti mestaruuden.
Voittajan juhlintaa.
Voittajan juhlintaa.

ONS/Musta voitti tämän vuotisen Kaleva-turnauksen mestaruuden. Ennakkosuosikin viittaa kantanut ONS/Punainen joutui taipumaan loppuottelussa sisarjoukkueelleen niukasti maalein 0-1 (0-0). Huomioon on tosin otettava, että Punaisen ennakkosuosikin asemasta oli riipaistu osa pois. Turnauksen aikana kävi selväksi, että ONS:n palikat oli jaettu uusiksi.

ONS:n joukkueiden taival loppuotteluun ei ollut helppo. Musta hävisi A-lohkon voittotaiston FC Wimmalle maalein 0-2 ja lähti välieriin B-lohkon voittajaa Ajax-OsPa yj:tä vastaan. Punainen puolestaan pelasi kohtalon kamppailunsa Merilappi Unitedia vastaan tasan 0-0 ja selvisi rima väpättäen välieriin paremman maalieronsa turvin.

Kummastakin ONS:sta kasvoi välierissä voittajajoukkue. Punainen joutui käymään rangaistuspotkukilpailun kautta ennen kuin se sai FC Wimman pudotettua loppuottelusta.  Musta sen sijaan löi alkutahdit tulevalle mestaruudelleen kaatamalla Ajax-OsPa:n 2-0.

Loppuottelu oli tiukka. Ainoan maalin teki Iina Kynsilehto, joka ohjasi maalivahdin eteensä torjuman pallon lähietäisyydeltä verkkoon. Samaan aikaan naapurikentällä pelatussa pronssiottelussa FC Wimma rikkoi oulunseutulaishegemonian ja vei pronssit Ajax-OsPa:lta maalein 2-0.

Neea Heiskanen teki pronssiottelun molemmat maalit nousten samalla jakamaan turnauksen maalipörssin ykkössijan Ajax-OsPa:n kahta vuotta nuoremman, 2008 syntyneen Emilia Pulkkisen kanssa. Pulkkinen palkittiin turnauksen hyökkääjänä ja Heiskanen sai juryn päätöksellä maalintekijän palkinnon.

Keskikentän ja puolustuksen palkinnot menivät ONS/Mustalle. Keskikenttäpelaaja oli Ilona Kilpeläinen, joka hänkin oli 2007 syntyneenä nuorempi kuin tämän vuoden turnauksen pelaajat yleensä. Emmilotta Sinervo palkittiin puolustajana sekä Ajax-OsPa:n Kiia Vanhatupa maalivahtina.

Alemmat sijoitusottelut muodostuivat paikallispeleiksi, vaikka toisenlaisiakin ottelupareja olisi voinut toivoa. TP-47 nappasi viidennen sijan voittamalla lähinaapurinsa Merilappi Unitedin 2-1. Jumbofinaalin voittaja oli HauPa, joka urakoi 3-0 voiton OHF/07:sta. Täydennysjoukkueena nuoremmasta sarjasta mukaan tullut OHF jäi lopulta viimeiseksi, mutta sen ei tarvitse tippaakaan hävetä esitystään.

ONS:lla entistä tukevampi ote mitalitaulukossa

Voittonsa myötä ONS:sta tuli Kaleva-turnauksen ensimmäinen kaksi mestaruutta voittanut seura. Kiertopalkinto on sille katkolla ensimmäistä kertaa ensi vuonna. Hopeamitali nosti ONS:n voittamien mitalien määrän seitsemään, mikä tarkoittaa jo tässä vaiheessa historiaa vahvaa etumatkaa muihin.

FC Wimmasta on sukeutumassa toinen kestomenestyjä. Se oli nyt kolmatta kertaa mukana ja tuloksena oli yhtä mones mitali. FC Wimma ei ollut osallistujien joukossa vuonna 2014 eikä 2016.

Tuuri sen sijaan kiertää Ajaxin tai OsPa:n nimeä kantavia joukkueita. OsPa oli hopealla ensimmäisenä tyttöjen turnausvuotena 2014. Muutoin neljäs sija on tullut turhan tutuksi: Ajax 2014, OsPa 2016 ja 2017 sekä seurojen yhteisjoukkue tänä vuonna.