NAPPULAMESTARUUDESTA PELATAAN TAAS!

15.9.2017


Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty jalkapalloturnaus on taas edessä. Pohjois-Suomen nappulamestaruuksista pelataan sanomalehti Kalevan isännöimässä turnauksessa Heinäpään tekonurmella tänä viikonloppuna.

Turnauksen ajankohta voi tuntua poikkeuksellisen myöhäiseltä. Miesmuisti on loppujen lopuksi lyhyt: turnaus on ollut 2000-luvulla suurimman osan ajasta samoilla sijoillaan. Kolme viimeistä turnausta ovat itse asiassa olleet normaalia aikaisemmin ja nykymallilla pelatessa vain yksi - vuoden 2014 - turnaus on ollut elokuun puolella.

Myös sää sotkee ajatuksia. Viime vuosina aurinko ja poikkeuksellisen upea syyssää on hellinyt turnaukseen osallistuneita. Parhaimmillaan kentän reunalla on saatu (tai jouduttu) seisomaan t-paitasillaan. Nyt pitkä onni säälotossa näyttää loppuneen. Ennuste lupaa harmaata ja vilpoisaa keliä.

Viime vuonna turnausta siirrettiin aikaisemmaksi, jotta kylmän kelin ja sateisen sään mahdollisuus olisi pienempi. Nyt jouduttiin useiden eri tekijöiden ajamana palaamaan vanhoille sijoille. Toivottavasti kuitenkin turnaus on miellyttävä sekä joukkueille että katsojille, vaikka syksy ei parasta puoltaan taida tällä kertaa näyttää.

Tämän vuotiseen turnaukseen lähdetään kolmen-neljän suosikin ja yhden mustan hevosen merkeissä. Tyttöjen puolella selviä suosikkeja on kolme.

Poikien mestaruutta tarjotaan toden teolla jommalle kummalle HauPa:n joukkueelle, Tervarit-junioreille tai OLS:lle. FC Ylivieska on arvoitus ja saattaa yllättää. Olihan se jo viime vuonna pitkälti samalla rungolla turnauksen välierissä. Muiden joukkueiden yltäminen mitalipeleihin olisi yllätys, mutta niitä on vuosien varrella muutama koettukin.

Tytöissä voitosta kisaavat tosimielellä kaksi ONS:n joukkuetta ja kajaanilainen FC Wimma. OsPa:lle, HauPa:lle ja FC Ylivieskalle tarjotaan kiusaajan roolia.

Tyttöjen sarja on yksipäiväinen ja se päättyy lauantaina klo Pojat jatkavat urakkaansa myös sunnuntaina. Mestarin pitäisi olla selvillä viimeistään n. klo 16:45.