KEILAT SAIVAT KYYTIÄ
6.10.2012
FC OPA päätti jalkapallokauden virallisesti hohtokeilaulun merkeissä. Perjantai-ilta oli musta ja sateinen mutta keilahallissa tunnelma oli korkealla. FC OPA:n jalkapalloilijoita, taustahenkilöitä ja futsal-puolelta tullut vahvistus valmentaja Kari Lindgren ottivat mittaa toisistaan keilojen kaadossa. Kun kaikki olivat löytäneet sopivan kokoiset tai ainkin kengät ja omaan käteensä sopivan pallon alkoivat keilapatterit saada kyytiä. Heti ensimmäiseen ruutuun saivat puhtaan kaadon Kari, Sipi ja Mate. Muillakin kaatui keiloja ihan miehekkäästi. Välillä keilapatterit saivat kyytiä ihan kunnolla mutta eipä vältytty rännipalloiltakaan millään radalla. Onneksi Lidgrenin Karilla on vankka menneisyys keilaajana ja hän osasi lohduttaa paikkausheiton jälkeen epäonnista kilpaveljeään: "Onneksi ei mennyt kuin yhden keilan ohi," Muutenkin keskinäinen kannustus oli ihailtavalla tasolla. Voiko OPA voittaa Real Madridin? Ei se kovin kaukana voi olla. Valmentaja Jefersonilla oli ensimmäisen sarjan 8. ja 9. ruudussa kummassakin yhdeksän keilaa nurin ja onnistunut paikkaus. Siihen kun päälle olisi heittänyt vielä kolme kaatoa viimeiseen ruutuun niin koossa oilisi ollut kierroksen ehdoton huipputulos. Jeferson sanoi, että todennäköisyys että OPA voittaa Real Madridin on suurempi kuin että hän heittää kolme kaatoa peräkkäin. Viimeieen ruutuun tuli sitten kaksi puhdasta kaatoa ja kolmannen heiton jäälkeen kaksi keilaa jäi horjuen pystyyn. Ehkäpä jätämme Realin haastamisen tuonnemmas. Maalivahdit eivät olleet odotuksista huolimatta edellä kenttäpelaajia vaan osoittautuivat ihan tavallisiksi pallon heittelijöiksi. Sama tilanne oli laitapakeilla. Menestyksen avaintekijäksi näytti muodostuvan ikä. Yli 50-vuotiaat keilasivat parhaat tulokset. Kahden sarjan keilailun TOP-10 oli tällainen.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille palloilijoille lajista ja tasosta riippumatta. |