KESÄTORSTAIN JALKAPALLOKOKIT: FC OPA JA FC KEMI

15.8.2012


Loppukesän torstai-illan hyvän olon resepti on yksinkertainen: lämpöä, auringonpaistetta ja hyvää jalkapalloa. Näillä aineksilla keitetään soppa ainakin huomenna, kun FC OPA saa vierakseen FC Kemin Heinäpäässä klo 18:00 pelattavaan otteluun.

Kumpikin seura lähti suurin toivein sarjaan, mutta hyvän alkukauden jälkeen kärkikahinat on ollut pakko jättää muille joukkueille. Lama-aika iski hiukan eri kohdissa kalenteria, mutta nyt polut ovat kohdanneet. Kummallakin on 24 pistettä. FC Kemi on maalieron turvin pykälää korkeammalla kuin FC OPA.

FC OPA:n toiveet kärkipään sijoituksista sammuivat viime lauantain tappioon Spartakille. Häviö ottaa entistä enemmän ohimoon, sillä ykkösenä oleva Tervarit hävisi kärkikamppailun OPS-junioreille. Lisäksi kakkossija saattaa olla tänä vuonna nousun mahdollistava, kun Warkaus JK suljettiin Kakkosesta. Se avaa pohjoislohkoon yhden ylimääräisen paikan, mutta sen täyttötavasta ei vielä ole minkäänlaista tietoa.

Mennyttä ei kannata jäädä surkuttelemaan. Ottelutulokset eivät muutu, vaikka käräjille haastaisi. FC OPA hakeekin illasta hyvän fiiliksen tuovaa hyvää jalkapalloa ja toivottavasti kermakakun koristaa kannattajien iloksi kolme pistettä.

Tärkein tähtäin on jo kaudessa 2013. Todennäköisesti myös kemiläisleirissä suunnitellaan jo ensi kauden joukkuetta ja pelataan sen mukaisesti.

AIKAISEMMAT OTTELUT

07.05.2011 Kolmonen FC-88 - FC OPA 1-4 (0-2)
23.07.2011 Kolmonen FC OPA - FC-88 0-0 (0-0)
02.05.2012 Kolmonen FC OPA - FC Kemi 1-1 (1-0)
21.06.2012 Kolmonen FC Kemi - FC OPA 0-1 (0-0)