HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT KOLMEN VIIKON KULUTTUA

2.1.2012


FC OPA:n kauden 2012 harjoitukset käynnistyvät tiistaina 24. tammikuuta. Edustusjoukkueen päävalmentaja Jeferson Pires palaa hyvin ansaitulta talvilomaltaan Brasilian auringosta edellisellä viikolla ja paluu töihin tapahtuu tammikuun viimeisellä täydellä viikolla.

FC OPA harjoittelee aluksi kolme kertaa viikossa tiistaista torstaihin Heinäpään palloiluhallissa. Harjoitusaika on Kolmosen joukkueille tuttu 22:00 - 23:00. Harjoitukset jatkuvat sisätiloissa toistaiseksi ja ulos siirtyminen tapahtuu heti, kun ilmat antavat sille myöten.

Harjoituksiin ovat tervetulleita näytille niin vanhat kuin uudetkin pelaajat. Harjoitusohjelma löytyy seuran nettisivuilta päävalikossa toiseksi alimpana olevasta "Harjoitukset" linkistä.

FC Muurola varmistunut harjoitusvastustaja

Harjoituskauden ottelukalenteri on vielä avoinna. Tavoitteena on 6-8 harjoitusottelua, joista pääosa on vielä sopimatta. Verkkoja on kuitenkin vesillä useampia ja tuloksia kalasteluista kuullaan varmastikin parin lähiviikon aikana.

Harjoituskausi on tarkoitus aloittaa helmikuun lopussa, mikäli sopiva vastustaja vieraisiin löytyy. Loppupään viimeinen peli on merkitty 21. huhtikuuta, mutta kalenteri saattaa saada yhden lisäpelin vapun alle, kunhan sarjan alkamisen ajankohta tiedetään. FC OPA ei ilmoittautunut Suomen Cupiin, mutta päätöksiä uudesta Suomen Regions Cupista ei ole vielä tehty.

Kaksi harjoitusottelua on jo varmistunut. FC OPA kohtaa Kolmoseen nousseen FC Muurolan kahdesti. Napapiirin vierailu tapahtuu hiihtolomaa vasten ja "Muron" vastavisiitti on vuorossa kolme viikkoa myöhemmin.

Harjoitusotteluiden sopimista vaikeuttaa Oulun tiukkeneva talvikauden kenttätilanne, mikä huolestuttaa seuratoimijoita myös FC OPA:ssa. Yhdelle vastustajalle on jouduttu jo myymään ei-oota, koska arki-illan pelivuoron saaminen tiedetään käytännössä mahdottomaksi.

Tilanne muuttuu vuoden kuluttua entistä pahemmaksi, kun suuren kuntaliitoksen myötä myös Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon seurat ovat oikeutettu käyttämään Heinäpään palloiluhallin, tekonurmen sekä Ouluhallin palveluita.