KAUSI ALKAA KEMISSÄ
24.2.2011
FC OPA:n tulevan kauden sarjaohjelma sai alustavat hahmotelmat eilisessä sarjapalaverissa Ouluhallissa. Kesä 2011 koostuu 18 ottelusta, joista yhdeksän on kotikentällä ja yhdeksän vieraissa. Kausi alkaa vapun jälkeen vierasottelulla kemiläistä FC-88:aa vastaan. Ensimmäinen kotiottelu on vuorossa viikkoa myöhemmin, jolloin vieraaksi saapuu Kajaanin Haka. Rakkain kiistakumppani Tervarit kohdataan vierasottelussa helatorstain aattona 1. kesäkuuta ja kotiottelussa 20. elokuuta. Sarjan joukkueista puolet on Oulusta, joten matkustelua on luvassa aiempaa vähemmän. Matkaottelut painottuvat kauden loppupuolelle. Sarja-avauksen jälkeen seuraavan kerran bussin penkit ovat käytössä vasta heinäkuun lopussa, jolloin FC OPA on KajHa:n vieraana. Loput kaksi Kajaanin matkaa ovat elokuun lopussa ja hiukan ennen syyskuun puoliväliä. Kolmonen päättyy 17. syyskuuta pelattavaan kierrokseen. FC OPA on silloin vierasjoukkueena JS Herculesta vastaan. FC OPA:n kausi päättyy kahteen vierasotteluun, koska päätöskierroksen kanssa samaan aikaan pelataan myös Kaleva-turnaus. Isännyysvuoron vaihto Herculeksen kanssa oli kuitenkin helppo tehdä, koska viimeinen vierasottelu on paikallisderby. FC OPA luonnehtii sarjaohjelmaa tasapainoiseksi lukuunottamatta matkaotteluiden painottumista loppukauteen. Aiemmasta poiketen otteluita pelataan tasaisemmin. Pidempiä taukoja on ainoastaan juhannuksen tietämillä ja heinäkuun puolivälissä. Lomapätkät jäävät kuitenkin 1 - 1,5 viikon mittaisiksi. Sarjapalaverissa sovittuun ohjelmaan voi tehdä vielä vapaasti muutoksia 9. maaliskuuta saakka. FC OPA:n osalta muutamat päivämäärät voivat muuttua, sillä pienillä viilauksilla reilu enemmistö kotiotteluista olisi mahdollista pelata Castrenissa, jonka fasiliteetit antavat myöten kunnollisen ottelutapahtuman järjestämiselle. FC OPA pyrkii edelleenkin tarjoamaan kotiotteluissaan kuulutuksen, kioskin ja kunnolliset katsomotilat. Castrenin käyttö vaatii kuitenkin kaupungin hyväksynnän, jottei FC OPA:aa suosita muiden oululaisten - JS Herculeksen, OPS-juniorien, OuTa:n ja Tervarien - kustannuksella. Ellei Castrenin käyttö ole mahdollista, FC OPA pelaa kotipelinsä Heinäpään nurmella. |