TYÖJUHLAT KOKKOLASSA

1.9.2010


Sarjapaikan metsästys jatkuu Kokkolassa poikkeuksellisesti jo torstaina. FC OPA matkustaa GBK:n vieraaksi. Valojen puutteen vuoksi aloitusvihellys puhalletaan Kokkolan perinteikkäällä Keskuskentällä jo klo 18:00. Ottelu kuuluu samalla Kokkolan kaupungin 390-vuotisjuhliin, minkä vuoksi portit ovat vapaan pääsyn merkiksi avoinna kaikille.

Ottelun lähtökohdat ovat seuroille erilaiset. GBK voi pelailla suhteellisen vapaasti. Sillä tuskin on enää pelkoja sarjapaikkansa menettämisestä, mutta toisaalta eipä nousutaistoonkaan ole enää asiaa. Kysymys on siis enää kunniasta, mahdollisimman hyvästä sarjasijoituksesta, taktisista kokeiluista ja näyttöjen antamisesta tulevalle kaudelle.

FC OPA joutuu sen sijaan taistelemaan sarjapaikastaan kynsin hampain. JBK voitti yllättäen tai "yllättäen" VIFK:n tänään vieraskentällä maalein 2-0 ja tiivisti sarjapaikkataistoa entisestään. Viivan äärellä FC OPA, FC Blackbird ja JBK ovat pisteen sisällä toisistaan, joten laakereilla lepäilyn mahdollisuuksia ei vielä ole.

Jos matkasta jää piste tai vähemmän käteen, selviää viivan yläpuolisen sijoituksen kohtalo kierroksen 22 ajaksi lauantaina FC Blackbirdin isännöidessä FC Santa Clausia.

Olennaisinta pärjäämisessä on kahden GBK:n kärkipelaajan - Misse Ebonguen ja Kristoffer Ainasojan - eliminointi. Heitä ei saa päästää maalintekoon. Samaan aikaan omassa hyökkäyspelissä on onnistuttava viime aikoja paremmin. Pelaamalla tehtyjä vetopaikkoja on muutamassa edellisessä ottelussa ollut turhan vähän.

Pelaajatilanne ei voittamisen edellytyksiä heikennä, vaikka kaksi avauksen kaveria onkin pudonnut pelistä pois. Eetu Uusitalo on pelikiellossa katseltuaan punaista korttia edellisessä ottelussa. Ville Lindgren puuttuu kokoonpanosta, sillä hänen kontrahti päättyy ennalta sovitun mukaisesti. Lindgren palaa etelään futsalin pariin.

Muutama kuumepotilas löytyy ja he jäävätkin matkasta pois. Sen sijaan Juuso Haapalan Vaasassa saama nilkkavamma oli korkeintaan hurjan näköinen ja nuorukainen on iskussa. Paikka avauksen ja vaihtopenkin välillä jää valmennuksen ratkaistavaksi.

Lisämakua ottelun seuraamiseen tulee Tulosvedosta, jonka kohteena peli on. Pitkässävedossa vedonlyöntiyhtiömme pitää GBK:ta suosikkina. Kotivoiton kerroin on 1,70. Tasapeli tuottaa rahat takaisin 4,20 -kertaisesti ja FC OPA:n voitto rikastuttaa veikkaajan kassaa kertoimella 3,25.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

06.07.2008KakkonenGBK - FC OPA2-0 (0-0)
21.09.2008KakkonenFC OPA - GBK1-0 (0-0)
14.02.2009HarjoitusGBK - FC OPA2-1 (2-0)
04.04.2009HarjoitusFC OPA - GBK0-1 (0-0)
17.06.2009KakkonenFC OPA - GBK4-1 (2-0)
19.09.2009KakkonenGBK - FC OPA2-0 (0-0)
27.02.2010HarjoitusGBK - FC OPA2-0 (1-0)
10.04.2010CupGBK - FC OPA3-0 (0-0)
30.05.2010KakkonenFC OPA - GBK0-0 (0-0)