HAPPAMIA, SANOI KETTU PIHLAJANMARJOISTA
12.6.2010
FC Kiisto - FC OPA 2-2 (1-2): Raportti, tilastot, kuvat, ottelu-pk. Harvoin on altavastaajan saalistama piste sarjan yhdeltä suosikilta sen kotikentällä maistunut niin huonolta kuin se nyt FC OPA:n pelaajille maistui. Viime hetken tasoitusmaalin jälkeen pallo vietiin keskiympyrään ja aloituksen jälkeen peli vihellettiin päättyneeksi maalein 2-2 (1-2). Kun tasapeliä katsoo toisin päin, pitäisi siihen olla tyytyväinen Iisalmen mahalaskun jälkeen. Mutta ei tällä kertaa. Ei kerta kaikkiaan. Vaasan Hietalahden olosuhteet olivat vaikeat. Kun FC OPA:n bussi kaartoi stadionin pihaan, alkoivat ensimmäiset vesipisarat tulla taivaalta. Ottelun alkuun mennessä vettä tuli jo kaatamalla ja sadetta riitti päätösvihellyksen kautta aina paluumatkan viimeisille metreille Castrenin parkkipaikalle saakka. Jalkapallon pelaaminen oli vähintäänkin haastavaa molemmille. Olosuhteiden valossa ei FC OPA:nkaan esitys taitojalkapalloa silmällä pitäen ollut huikaiseva, mutta taistelu isokokoista ja kovaa FC Kiistoa vastaan olisi ansainnut palkintonsa. FC Kiiston haettua vimmatusti tasoitusmaalia FC OPA oli loppuhetkillä paineen alla, mutta muuten kotijoukkue oli otteissaan samalla tasolla kuin vieraansakin. FC Kiisto pääsi välillä pelottavankin nopeasti hyökkäyksiin varsinkin laitojen kautta, mutta pelitilannemaalia se ei saanut aikaiseksi. FC OPA:n puolustus ja sen viimeisenä lukkona maalivahti Jarkko Fiskari klaarasivat homman kiitettävästi. FC Kiisto sai kovasti iloitsemansa tasapelin erikoistilannemaaleilla. Ensimmäinen tasoitus syntyi rangaistuspotkusta ja toinen, kun lisäaikaa oli pelattu jo nelisen minuuttia, kulmapotkun päätteeksi. Maalintekijöinä olivat Ilkka Laiho ja Arto Saranpää. FC OPA:lta onnistuivat Ari Makowski ja Henri Hanhela. Makowskin maali syntyi Huovisen antamasta keskialueen vapaapotkusta, josta jo ensi metreillä näki, kuinka hyvin kohdalleen se osui. Ville Lindgrenin nyökkäyksen äänekäs Peter Kauppi vielä torjui, mutta ei enää Makowskin tökkäämää reboundia. Pallo taisi lopulta mennä maaliin Makowskin polvesta. Henri Hanhela yllätti kaikki jo taukovihellykseen valmistautuneet ja latasi laidan kautta noustuaan pallon Kiiston maaliin oikeaan alanurkkaan. Niko Junkkari sai syöttöpisteen ja Kalle Väisänen teki keskellä hyvän esityön osumaan. Ensimmäistä kertaa koko ottelun tällä kaudella pelannut pelaajavalmentaja Ville Väisäsen korvista nousi savu vielä pelin päätyttyä, mutta hymyn karetta alkoi jo hetken päästä näkyä. "Kun pöly on laskeutunut, kai siitä pisteestä pitää nauttia. Piste on parempi kuin ei mitään." "Pelin jälkeen olin tietysti pettynyt. Pelasimme hyvin ja taistelimme, mutta viime hetken tasoitus oli kuin olisi lyöty nyrkillä naamaan", Väisänen sanoi. Väisänen on edelleen puolustuspelaamiseen tyytyväinen. Maaleja on mennyt seitsemässä pelissä omiin vain yhdeksän kertaa. Näistä osumista liian moni on kuitenkin tullut erikoistilanteista. "Meille tulee liikaa kulmista maaleja. Erikoistilanteisiin pitää keskittyä", Väisänen suunnitteli ja huomautti, ettei toisessakaan päässä erikoistilannepelaaminen ole löytänyt oikeita uomiaan. Jos FC OPA:n päästettyjen maalien saldo on yhdeksän, on tehtyjen sarakkeessakin vielä hiljaista. Maaliero 8-9 kertoo olennaisen sarjataulukon aiemmistakin sarakkeista. Tasapelien kohdalla on isoin numero ja pitkässä juoksussa piste ja maali per peli tahti ei riitä. Viime kauden menoon tottuneelle maaleja on tullut vähän, mutta toisaalta FC OPA on sarjapeleissään jäänyt vain kahdesti ilman täysosumaa ja näissäkin otteluissa tulos on ollut pistejako. Vaikka maaleja kaivataan lisään, ei vielä hikikarpaloita ole otsalla. Valmentaja Väisänen kuitenkin myöntää nytkin Iisalmen jälkeen julkituomansa faktan. "Voittoja pitää alkaa ottaa." Väisänen ei kuitenkaan suostu huolestumaan. "Jos pelaamme samalla tavalla kuin tänään, pisteitä alkaa ropista." "Siellä on monta mielenkiintoista peliä tulossa." Juhannuksen seutu onkin FC OPA:n lähitulevaisuuden kannalta mielenkiintoinen ja tärkeä. Ensi lauantaina vieraaksi Castreniin saapuu sarjajumbo FC Korsholm, joka on edelleen ilman avausvoittoa. Sen ainoa piste tuli kotiottelusta Kajaanin Hakaa vastaan. Tilanne saattaa vielä muuttua keskiviikkona, kun Korsholm ottelee kotonaan FC Vaajakoskea vastaan. Juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona FC OPA matkaa Kajaanin Hakan vieraaksi. KajHa otti ensimmäisen voittonsa viime perjantaina Seinäjoen Jalkapallokerhosta ja nousi FC OPA:n vanaveteen. Nämä kaksi ottelua määrittävät pitkälle syksyn suuntaa. Onko tiedossa taistelu sarjapaikasta vai lähteekö käyrä kohti kärkipäätä? Kuvat: (C) 2010, Kari Väre TILASTOT
|