"KESÄN" ENSIMMÄINEN RUOHOPELI
5.6.2010
Tuuli puhaltaa navakasti ja kylmästi mereltä. Lämpömittari näyttää hädin tuskin kahdeksaa astetta. Vaikka aurinko paistaa, lehti on puissa ja Heinäpään urheilukeskuksen nurmikenttien reuna-alueet loistokunnossa todistamassa FC OPA:n viimeistelyharjoituksia, on vaikea uskoa, että kalenterissa lukee kesäkuu. Ympäröivistä olosuhteista huolimatta kesä ja kausi on edennyt niin pitkälle, että edessä on tämän vuoden ensimmäinen ruohopeli. Se pelataan Iisalmen Sankariniemen stadionilla huomenna klo 18:30. Tätä ottelua varten FC OPA ottikin tuntumaa ruohopintaiseen kenttään jokseenkin vaikeissa ympäröivissä olosuhteissa. Kovinkaan paljon helpotusta ei ole luvassa, sillä sääennuste lupaa huomiseksi Iisalmeen +12 astetta ja mahdollisia sadekuuroja. FC OPA:n huominen isäntä PK-37 yllätti kaikki asiantuntijat housut kintuissa ja aloitti kauden puhtaasti kolmella voitolla. Yläsavolaisen villivarsan voiman saivat tuntea niin Kajaanin Haka, JBK kuin Vaasan IFK:kin, joiden kohtaamisen jälkeen PK-37 nökötti C-lohkon kärjessä puhtaalla 9-0 maalierolla. Kolmen kierroksen jälkeen Iisalmessa koitti arki. Kaksi viimeisintä vieraspeliä on päättynyt tappioihin TP-47:lle 0-1 ja viimeksi FC Vaajakoskelle peräti 0-4. Orastavasta tappiokierteestä huolimatta PK-37:n hyvää kevätvirettä ei ole aliarvioiminen varsinkin, kun se saa pientä lisäetua ruohopintaisesta kotikentästään. Peli on kauden toinen Sankariniemellä, mutta PK-37 on ehtinyt isännöidä ensimmäisen kotiottelunsa Haukiniemen ruoholla. Kenttäetu on siis selvästi PK-37:n puolella. PK-37 kuuluu mm. JBK:n ja TP-47:n ohella siihen arvoitukselliseen sarjaan joukkueita, jotka ovat solmineet farmisopimuksen ylemmän sarjatason seuran kanssa. PK-37:n luontainen maantieteellinen kumppani on liigaseura Kuopion Palloseura, jonka pelaajia on käynyt Iisalmen valkopaitaa edustamassa. Farmisopimus on liikuttanut KuPS:sta PK:hon lähinnä Petteri ja Simo Rönkköä sekä Jesse Miettistä. He ovat olleet PK-37:n avauksessa jokaisessa viidessä ottelussa, joten farmisiirroista on hankala ennustaa voimasuhteiden muutoksia suuntaan tai toiseen. Toisaalta esimerkiksi FC Vaajakoskelle kärsityssä murskatappiossa osallisena oli neljäskin farmiapu Miikka Turunen. PK-37:n metkut ovat tuttuja FC OPA:lle, sillä joukkueet kohtaavat toisensa jo kolmannen kerran tällä kaudella. Kaiken kaikkiaan keskinäisiä otteluitakin on kertynyt syksystä 2007 lähtien peräti kahdeksan kappaletta. Tämän kauden kohtaamiset ovat olleet harjoitusotteluita, jotka päättyivät Oulussa 5-0 ja 1-1. Kumpikin joukkue kärsii yhtä pelikieltoa, kun FC OPA:n Eetu Uusitalo ja PK-37:n Jani Vidgren kärsivät pannaa. Uusitalon korttitili tuli täyteen viime ottelussa ja Vidgren istuu viikko sitten saamansa suoran punaisen toista puoliskoa. Muissa poissaoloissa FC OPA:n tilanne on kohtuullisen hyvä. Jarkko Fiskari puuttuu joukosta ja kakkosmaalivahtiasia on vielä auki. Lisäksi sairastelleen Kalle Väisäsen kuviot ovat vielä avoinna. Ottelu on Vakioveikkauksen kupongilla kohde numero 13. Pitkässävedossa ottelu on 2-listan kohde numero 35. Farmisopimuksista johtuen kertoimia ei ole vielä annettu. AIKAISEMMAT KOHTAAMISET
|