TEHTÄVÄ SUORITETTU

8.5.2010

Tämä nojailu johti Henri Hanhelan kaatamiseen ja rankkariin.
Tämä nojailu johti Henri Hanhelan kaatamiseen ja rankkariin.
Juho Keskinen nousi selkeästi yhdeksi FC OPA:n avainpelaajaksi.
Juho Keskinen nousi selkeästi yhdeksi FC OPA:n avainpelaajaksi.
Juuso Haapala oli itse varmuus keskikentän pohjalla.
Juuso Haapala oli itse varmuus keskikentän pohjalla.
Onnistumisen riemua.
Onnistumisen riemua.

FC OPA - FC Vaajakoski 2-0 (0-0): Raportti, tilastot, kuvat, ottelu-pk.

 

Seinäjoen tasapelin jälkeen FC OPA:lla oli yksi ainoa tehtävä ja tavoite: ottaa kotiavauksesta kolme pistettä. FC OPA suoriutui annetusta urakasta sataprosenttisesti ja kaatoi viime kaudesta vahvistuneen FC Vaajakosken maalein 2-0 (0-0).

Helpolla pisteet eivät irronneet, mutta jos kelloa kääntää vielä kerran taakse päin, ehkäpä siitä löytyykin viime kauden menestymättömyyden yksi kulmakivistä. Ottelut olivat välillä liiankin helppoja, minkä vuoksi vaikeissa paikoissa ei löytynyt tarpeeksi venymiskykyä. FC OPA joutui tänään tekemään kunnolla töitä ja tekikin sitä korkean moraalin kera.

Venymiskykyä löytyi, sillä ensimmäisellä puoliajalla FC OPA oli hienokseltaan altavastaajan asemassa ja FC Vaajakoski loi paremmat maalipaikat. Lopputulema olis voinut olla toisenlainenkin, ellei loisto-otteita esittänyt Juho Keskinen olisi kirjaimellisesti venyttänyt näppejään haamupelastukseen. Oikeaan alakulmaan lähteneen, juuri maaliviivalta pelastetun vedon ampui Jukka Kosonen vain sekunteja ennen taukovihellystä.

Toisella puoliajalla puntit tasoittuivat ja FC OPA otti selkeämmin ykkösviulun soittajan roolin. Avausmaali nähtiin 55. minuutin kohdalla, kun tauolla kehiin heitetty Jere Keskinen roikkui Henri Hanhelan paidassa tuloksena varoitus ja pilkku. Rankkarin ampui sisään Joonas Sohlo, joka sai kunnian avata FC OPA:n virallisten otteluiden maalitilin tällä kaudella.

Yleisesti ottaen molempien joukkueiden otteissa on vielä parantamista. Kentällä nähtiin mm. harhasyöttöjä, mutta niiden vastapainoksi aurinkoista ja lämmintä äitienpäivän aattoa Castreniin viettämään tulleet katsojat näkivät muutamia loistokkaita yksilösuorituksia.

Yksilösuorituksista pari tuli nipussa aivan ottelun loppuhetkillä. Kimmo Huisman tykitti kaukaa ja antaumuksella ylärimaan vedolla, joka pari senttiä alemmaksi menneenä olisi tuonut ottelun tasoihin. Sen sijaan vastahyökkäyksestä pallo löysi tiensä verkkoon ja loppu on kirjoista tarkistettavaa historiaa.

Kalle Väisäsen saksipotkun tai kääntöpotkun suuntainen oli todella tyylikäs tapa päättää ensimmäinen kotiottelu kolmeen pisteeseen. Riemu niin kentällä kuin penkillä oli sen mukaista.

"Joonakselta kylmäverinen rankkari sisään ja Kallelta eurogoalsin tasoinen veto", pelaajavalmentaja Ville Väisänen kuvasi Sohlon ja sen toisen Väisäsen osumia.

"Voittaminen on kyllä mukavaa. Se pelin jälkeen kavereiden kanssa todettiin. Maanantaina hommat jatkuu", Väisänen hykerteli tyytyväisenä.

Väisänen vakuutti ettei kotiavauksen alla ollut minkäänlaisia epäilyksiä lopputuloksesta ja edellä mainitut harhasyötötkin menivät nuoren joukkueen jännittämisen piikkiin.

"Osasin odottaa voittoa. Tiesin, että teemme vähintään yhden. Teimme kaksi ja oma päätyi säilyi puhtaana."

Valmennus ja palkintoraati olivat kerrankin yhtä mieltä ottelun avainhahmosta. OLS:aa viime kaudella edustanut Juuso Haapala oli keskikentän pohjalla todella varma, minkä ansiosta hän pokkasi sekä kultaisen Veikkaus-mitalin että kotijoukkueen parhaan pelaajan puuhapussin. Vaikka Väisänen nosti Haapalan esiin, muistutti hän voiton olleen kaikkien kentällä käyneiden ansiota.

"Joukkue isolla jiillä."

Tuloksekkaista avausotteluista on kertynyt roppakaupalla itseluottamusta ja oppia. Väisäsen mukaan ensi viikon lauantaina tapahtuvan FC YPA:n kohtaamisen odotus on käsin kosketeltavaa.

"Aivan älytön henki päällä ja se näkyy kentällä. Kaikki odottavat innolla seuraavaa ottelua."

Kuvat: (C) 2010, Kari Väre

 

TILASTOT

 

La 08.05.2010, Castren 
Kakkonen, Lohko C 

FC OPA - FC Vaajakoski

2-0 (0-0)

55. 1-0 Joonas Sohlo (rp) 
86. 2-0 Kalle Väisänen 
Yleisöä: 110 
Erotuomari: Harri Siniaalto 

 

 

Avauskokoonpano 
FREDRIKSSON Jussi 
HAAPALA Juuso 
HANHELA Henri-59
JUNKKARI Niko 
LINDGREN Ville 
KESKINEN Juho (mv) 
MYLLYMÄKI Simo 
PULKKINEN Antti 
SOHLO Joonas-71
UUSITALO Eetu 
VÄISÄNEN Kalle-87
Vaihtopelaajat 
FISKARI Jarkko (mv) 
ISOHOOKANA Erik+71
MAKOWSKI Ari+59
SASSI Juho 
VÄISÄNEN Ville 
YRJÖNHEIKKI Janne+87

 

Palkinnot Raati
1 (3p) Juuso Haapala (FC OPA) Antti Alakulju
X (2p) Juho Keskinen (FC OPA) Kari Remes
2 (1p) Eetu Uusitalo (FC OPA) Jussi Seppä
FC OPA: Juuso Haapala Palkinnot
FC Vaajakoski: Niko Leppänen Umbro