FC OPA HANKKI NUORUUTTA JA KOKEMUSTA ACO:STA

10.4.2010

Juho Keskinen.
Juho Keskinen.
Simo Myllymäki.
Simo Myllymäki.
Eetu Uusitalo.
Eetu Uusitalo.

FC OPA:n sopimuspelaajien katras on kasvanut kolmella nimellä. Seura on solminut sopimukset maalivahti Juho Keskisen (27), keskikenttäpelaaja Simo Myllymäen (20) ja keskikenttäpelaaja/hyökkääjä Eetu Uusitalon (22) kanssa. Kontrahdit ovat vuoden mittaisia.

Koko uusi pelaajakolmikko siirtyy seuraan AC Oulusta. Trion edustusoikeudet olivat kaupungin liigaseurassa, vaikka Keskinen ja Myllymäki pelasivatkin suurimman osan viime kauden peleistään Kakkosesta pudonneen Oulun Luistinseuran paidassa.

Kokenein näistä pelaajista on Keskinen, jonka hankinta harjoitusringin pääluvultaan neljänneksi maalivahdiksi päätettiin tehdä, koska veräjänvartijoista kahden eli Juha-Matti Savolaisen ja Jarkko Fiskarin kausi jää torsoksi armeijan vuoksi. Neljäs maalivahti harjoituksissa on ollut MetroStarsia viime kaudella edustanut Jussi Seppä.

Keskinen on pelannut enimmäkseen Kakkosessa, jossa hän on edustanut OLS:n ja Tervarien värejä. Hän ehti poliisikoulun aikana myös pelata yhden ottelun Tampereen Pallo-Veikoissa. Keskinen on lisäksi meritoitunut futsal-maalivahti Tervarien sekä Ilveksen paidoista ja on pukenut lajissa A-maajoukkueasun päälleen viidesti.

Myös Uusitalo on jo kokenut kehäkettu, vaikka hän täyttää vasta 23 vuotta kesäkuun alkupäivinä. Viime kaudella hänelle kertyi kymmenen ottelua Ykkösessä AC Oulun riveissä pelattuaan sitä ennen Kakkosta OPS:ssa ja Tervareissa. Uusitalo tulee pelaamaan FC OPA:ssa lähinnä oikean laiturin tontilla.

Myllymäki on edustanut kaksi viimeistä kautta AC Oulua ja saanut samalla peliaikaa farmiseura OLS:sta. Täksi kaudeksi Myllymäki tuli hakemaan vastuuta ja haasteita FC OPA:sta. Myllymäki kuuluu FC OPA:n uuden strategian mukaisiin nuoriin satsauksiin, vaikka hänen sopimuksensa onkin muita ikähaarukan pelaajia lyhyempi.

KESKINEN Juho    
19.03.1983    
184 cm / 84 kg    
2010FC OPAII   
2009AC OuluI-/-
 OLSII   
2008AC OuluI1/-
 OLSII   
2007OLSII   
2006TPVII   
2005TervaritII   
2004TervaritII   
2003TervaritII   
      
MYLLYMÄKI Simo    
27.06.1989    
185 cm / 79 kg    
2010FC OPAII   
2009AC OuluI1/-
 OLSII   
2008AC OuluI1/-
 OLSII   
2007OLS AkatemiaIII   
      
UUSITALO Eetu    
08.06.1987    
177 cm / 74 kg    
2010FC OPAII   
2009AC OuluI10/-
2008OPS-jpII   
2007OPS-jpII   
2006OPS-jpII   
2005TervaritII