NELJÄ JATKAJAA JA PALUUMUUTTAJA

31.3.2010

Juha-Matti Huovinen.
Juha-Matti Huovinen.
Erik Isohookana.
Erik Isohookana.
Juho Sassi.
Juho Sassi.
Kalle Väisänen.
Kalle Väisänen.
Janne Yrjönheikki.
Janne Yrjönheikki.

FC OPA on solminut viisi uutta pelaajasopimusta. Viime kauden joukkueesta yksivuotisen jatkosopimuksen ovat allekirjoittaneet Juha-Matti Huovinen, Juho Sassi ja Janne Yrjönheikki sekä Erik Isohookana, jonka kanssa seura pääsi yksimielisyyteen vuosi sitten solmitun 1+1 -vuotisen sopimuksen option ehdoista.

Yrjönheikki on pelaamisensa ohella yhä myös joukkueenjohtajan pestissä ja saa siihen vahvaa tukea toimiston taholta.

Seuran riveihin palaa hyökkääjä Kalle Väisänen, joka edusti FC OPA:aa viimeksi osan kautta 2007 ja koko kauden 2008. Viime vuosi Väisäsellä meni jäähdytellessä OuJK:n organisaation molemmissa joukkueissa. Pelaajavalmentaja Ville Väisäsen nuoremman veljen Kallen sopimus on myös yksivuotinen.

Polte veti Väisäsen takaisin pelikentille, sillä mihinkä tiikeri juovistaan pääsisi. Nyt hänellä on mahdollisuus pelata varsinkin, kun opiskelut ovat loppuun suoritettuja.

"Joukkuekaverit", Väisänen toteaa huipulle paluunsa syistä.

"Kyllästyin yksin harjoitteluun. Ei tästä lajista helpolla pääse eroon."

Harjoittelu uuden ryhmän mukana on maistunut Väisäsen suussa makoisalle. Talvikausi on sujunut jopa yli odotusten.

"Mukavaa on ollut. Sitä mitä odotinkin, ehkä vähän enemmänkin. Tekemisen meininki", Väisänen kehaisee joukkuetovereitaan.

"Kauden maaliennätys henkilökohtaisella tasolla", Väisänen sanoo tulevan kauden tavoitteistaan.

Väisänen on siis hyökkääjä, jonka tavoitteen saavuttamisessa auttavat kova veto sekä pitkän ja vahvan rungon tuoma pääpelivoima. Hän uskoo, että FC OPA pystyy jatkamaan tälläkin kaudella hyvää menestystään.

"Ensimmäisen kolmanneksen joukkoon. Keskiväli ei tyydytä."

Muista sopimuspelaajista Huovista joukkue voi hyödyntää niin vasemmalla sivustalla niin puolustuksessa kuin keskikentälläkin. Sassi on keskikenttäpelaaja, jossa roolissa myös Isohookana viihtyy parhaiten, mutta hän on pelannut harjoitusotteluita myös hyökkääjänä. Yrjönheikin rooli on omimmillaan joko hyökkäyksessä tai puolustuksessa.

Viisikon tutuimmat nimet ovat Huovinen ja Sassi, jotka aloittavat jo neljännen kautensa FC OPA:n riveissä. Huovinen lähestyy neljäntenä pelaajana seuran historiassa sadan ottelun rajapyykkiä ja hän on suhteellisen korkealla myös pistetilastossa. Sassikin on pelannut jo yli 60 ottelua FC OPA:n paidassa.

HUOVINEN Juha-Matti    
23.09.1984    
171 cm / 66 kg    
2010FC OPAII   
2009FC OPAII   
2008FC OPAII   
2007FC OPAIII   
2006TervaritIII   
      
ISOHOOKANA Erik    
24.07.1990    
176 cm / 71 kg    
2010FC OPAII   
2009FC OPAII   
2008FC OPAII   
 TervaritIII   
      
SASSI Juho    
27.01.1989    
176 cm / 71 kg    
2010FC OPAII   
2009FC OPAII   
2008FC OPAII   
2007FC OPAIII   
2006TervaritIII   
      
VÄISÄNEN Kalle    
09.06.1980    
190 cm / 92 kg    
2010FC OPAII   
2009OuJKIII   
 OuJK/2VI   
2008FC OPAII   
2007FC OPAIII   
 OPS-jpII   
2006OLS AkatemiaIV   
2005OLSI20/-
2004AC OuluI14/2
2003AC OuluI24/1
2002OLSII   
2001OLSII   
2000OLSII   
      
YRJÖNHEIKKI Janne    
16.08.1979    
176 cm / 81 kg    
2010FC OPAII   
2009FC OPAII   
2008FC OPAII   
2007P-IirotII   
2006Torslanda IK (SWE)    
2005Torslanda IK (SWE)    
2004Finlandia Pallo (SWE)    
2003-    
2002-    
2001-    
2000KaPaIII   
 WTPII   
1999WTPII   
1998TervaritII   
1997FC OTPII