SUOMEN CUP ARVOTTU UUSIKSI
18.1.2010
Suomen Cupin kaksi ensimmäistä kierrosta on tänään arvottu uusiksi Palloliiton toimistolla Finnair Stadiumilla. Uusinta-arvontaan jouduttiin, kun edellisen arvonnan jälkeen huomattiin sen sisältävän virheitä. Keskiössä olivat liigajoukkueet, jotka oli sijoitettu kaavioon aloittamaan cup-kilpailu liian aikaisin. Sen vuoksi toiselle kierrokselle vapaataipaleen saaneet joukkueet arvottiin uudelleen ensimmäiselle kierrokselle ja itse toinen kierros arvottiin kokonaan uusiksi. Uusinta-arvonta ei vaikuttanut MetroStarsin tulokseen. Joukkue kohtaa edelleen kotiottelussa Kajaanin Spartakin. Sen sijaan otteluparin voittajan vastustaja toisella kierroksella vaihtuu. Vanhan arvontatuloksen perusteella vastus olisi löytynyt otteluparista PaTe - OLS. Uusinnassa vastustajaksi valikoitui voittaja ottelusta IVFC - FC Rio Grande. Ensimmäinen kierros on pelattava helmikuun loppuun mennessä. Toisen kierroksen peliaika päättyy maaliskuun lopussa. MetroStarsin peliajankohta on vielä sopimatta. |