REISSU HELSINKIIN OLI TAPPIOLLINEN

4.11.2021

Reipas ja nälkäinen OPA kävi viikonloppuna vierailulla STADISSA. Tappiosta huolimatta pelissä oli paljon hyviä asioita, joten päitä on turha tästä työntää pensaaseen.

 

Pitkästä bussimatkasta huolimatta OPA oli aivan uskomattoman raikkaalla jalalla liikkeellä Helsingin kirkkaissa valoissa. Saatiin luotua suhteellisen hyviä paikkoja jo alusta alkaen, eikä kotijoukkue HIFK juuri huippupaikoille päässyt.

 

Kuitenkin 12 minuutin kohdalla kuin varkain kotijoukkue siirtyi kulmakuvion päätteeksi 1-0 johtoon hienolla viimeistelyllä etukulmaan todella ahtaasta tilasta.

 

OPA kolautteli muutamat ylärimat sekä tolpat vielä ekalla jaksolla, mutta eihän Pohjoisen poikien pää kestänyt palloa laittaa maalipuiden väliin. Jälleen yksi tarina siitä miten Helsingin kirkkaissa valoissa ei kuka tahansa pärjää.

 

Toisen jakson alku oli karmea OPAlle. Peliä oli pelattu minuutti, menetettiin pallo keskialueella ja Oskari Hietanen pääsi purjehtimaan läpi kolmen OPA pelaajan maalintekoon, josta Hietanen viimeisteli varman viimeistelyn Ville Halosen jalan vierestä sisään. Ikävä kommunikaatiokatkos, josta tällä tasolla rankaistaan

 

Lisää kylmää vettä saatiin niskaan vain hetki myöhemmin. Minuutti edellisestä maalista ja HIFK pääsi vahvan pivot pelaamisen päätteeksi aivan avopaikkaan kuuden metrin paikkeilta, josta Tommi Lokki teki uransa ensimmäisen maalinsa futsalin ykkösdivarissa. 

 

Mikko Lukkarinen toi OPAn takaisin peliin mukaan, kun ottelua oli jäljellä vajaa 10 minuuttia. Maali syntyi Luigin oman syötönkatkon päätteeksi puolessa kentästä, jonka päätteeksi ”Luigi” pääsi nokittain mainiosti pelanneen Matias Marjanderin kanssa. Kova laukaus yläkulmaan riittää yleensä siihen että pallo  menee maaliin, niin myös tällä kertaa. 

 

Lisää toivoa pisteisiin saatiin kun Juhani Strid ampui pallon vaparikuvion päätteeksi melko kaukaa alakulmaan, kun peliä oli jäljellä noin viisi minuuttia. Nälkä oli aivan mahdoton OPAlla pelin viimeisille minuuteille.

 

Lopussa tasoitusta haettiin reikäpaidan avulla ja saatiinkin muutamia erinomaisia paikkoja tasoittaa peli, mutta tällä kertaa palloa ei vaan saatu Majanderin taakse. Lopulta HIFK kävi vielä tekemässä yhden lisää ja loppulukemiksi jäivät 4-2.

 

Pirkkolan tahmea alusta vaati hieman totuttelua Oulun pojille, mutta tietenkään sen taakse ei voi mennä. Tasainen peli, joka olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa ja tällä kertaa se kääntyi kotijoukkue HIFKille. Pelistä jäi kuitenkin paljon hyviä asioita muistosukkaan, joista otetaan oppia tulevia koitoksia varten. 

 

Seuraava peli onkin jo tulevanan lauantaina kotona Ouluhallilla klo. 19.00. Tulkaahan katsomaan ja jännäämään, kun yksi sarjan ennakkosuosikeista PP-70 tulee vierailulle Ouluun!!

 

Kokoonpano:

Ville Halonen (mv.)

Juhani Strid (C) 1+0

Jani Kokkila 0+1

Roope Ahmala

Santeri Kokko

Heikki Viia

Teemu Mattila

Mikko Lukkarinen 1+0

Ville Värjyvirta