VALE, EMÄVALE, TILASTO

4.5.2009


FC OPA:n uusituilla nettisivuilla rekisteröitiin huhtikuussa 2767 pidempään kestänyttä istuntoa. Erityisen vilkasta oli sarja-avauksen ympärillä, jolloin puolesta viikosta lähtien aina seuraavaan maanantaihin sadan istunnon raja rikkoitui säännöllisesti käytyään parhaimmillaan 162:ssa.

Kasvua kertyi edelliseen toukokuuhun nähden 12,7% ja koko alkuvuosi on tällä hetkellä vajaa parikymmentä prosenttia plussalla. FC OPA:n sivustojen kävijämäärissä on tapahtunut kasvua edelliseen kuukauteen nähden alusta lähtien.

Aikaisempina vuosina sarjatasojen vaihduttua kasvutahti oli kiivasta, mutta tänä vuonna on liikuttu 20%:n molemmin puolin. Nyt kasvuvauhdin odotetaan hiipuvan, kun FC OPA:n verkkosivujen perinteisesti suosituimmat kuukaudet touko-, kesä- ja elokuu lähestyvät. Tavoitteena on kuitenkin pysyä vähintään niukasti plussalla.

Huhtikuun poiminnat on tehty vanhan järjestelmän kautta, koska virallisen domainin hallinta on edelleen Domainkeskuksella ja laskuri toimii entiseen tapaan. Sporttisaitin uudessa versiossa oleva laskuri on kuitenkin ollut toimintannassa kolmosversion avaamisesta lähtien ja tämä ohjelma kertoo taas ihan erinlaisia lukuja.

Käytettävissä ovat tiedot eri kävijöistä ja sivujen lataamismääristä. Niiden mukaan maaliskuun tyngän aikana (10.-31.päivä) sivustolla kävi 5966 henkilöä ja etusivu ladattiin heidän toimestaan 7805 kertaa. Kuun viimeisenä päivänä sivustolla kävi eniten ihmisiä (387), mutta etusivun latauskertoja oli eniten sitä edellisenä päivänä (501).

Huhtikuu oli ensimmäinen kokonainen kuukausi, jolloin Sporttisaitin oma laskuri oli toiminnassa. Huhtikuussa se rekisteröi 11945 kävijää ja 12460 etusivun latauskertaa. Tämäkin laskuri noteerasi valtavan piikin sarja-avausviikonlopun ympäristössä. Avauspelin päivänä oli sekä eniten kävijöitä (1108) että etusivun latauksia (1033). Suoria linkkejä on ilmeisesti käytetty paljon, sillä muuten ei voine selittää latauskertojen pienempää lukua kävijämääriin nähden.

Pikaisella yleissilmäyksellä uusi laskuri kertoo, että peruspäivänä sivustolla vierailee 200-300 eri kävijää. Etusivu on luonnollisesti katsotuin, mutta sen jälkeen suosituimmat alasivut ovat olleet lähinnä kokoonpanoihin ja otteluihin liittyviä. Valitettavasti laskuri ei pysty rekisteröimään eri uutisten lukumääriä.

Otsikon osoittama vanha sananlasku käy joka tapauksessa toteen. Niin erilaisia lukemia kaksi eri laskuria antavat. Valekin muuttuu todeksi, kun sitä tarpeeksi kauan toistaa eli jotain vertailukelpoista tietoa entinen laskuri on antanut. Harmi vain, että vuosia kattavista tilastoista täytyy luopua kokonaan, kun domainin hallinta siirtyy jossain vaiheessa Optinetille.