MAALINTEKO TAKKUAA
21.10.2019
FC OPA – TPK 1-4 (0-2)
Maalitili tämän kauden Ykkösessä saatiin avattua. Tosin tämä maali tuli muutama sekunti ennen päätössummeria. Peli itsessään oli melko tasapaksu eikä pelinä niin hyvä kuin Tervareita vastaan käyty kamppailu.
Peli sai pahimman mahdollisen alun, kun kapealla kokoonpanolla Ouluun matkannut TPK sai avaus maalin jo ensimmäisessä vaihdossa. Pieni ylipelaaminen puolustuksessa kostautui ja Mikael Sibakov pääsi läpi maalivahti Joni Postin syötöstä. Nätti nosto FC OPA:n maalilla torjuneen Ville Halosen ja tilanne oli 0-1. Tästä OPA sai kuitenkin kasattua rivinsä ja kohtuullisille maalipaikoille päästiin, mutta ilman tulosta. TPK teki ensimmäiselle puoliajalle vielä yhden maalin Aapo Hakalan toimesta, kun kulman jälkitilanteesta pallo pomppi epäonnekkaasti OPA:n maaliin. Enempää maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla nähty ja tauolle siirryttiin 0-2 tilanteessa.
Tauolla joukkueeseen pyrittiin luomaan henkeä, että homma saadaan kyllä käännettyä, kunhan ollaan kärsivällisiä. Mutta eihän se toinenkaan puoliaika kovin ruusuisesti alkanut, kun jo parin minuutin pelin jälkeen Aapo Hakala iski jälleen. Jälleen liian aggressiivinen puolustaminen jonka seurauksena A. Hakala pääsi laittamaan pallon tyhjään OPA maaliin Samuel Sibakovin syötöstä. OPA sai toisella puoliajalla luotua laadukkaampia maalintekopaikkoja kuin ensimmäisellä, mutta samalla myös omissa nukahdeltiin. 0-4 maalin TPK teki vastahyökkäyksestä. Maalin viimeisteli Tuomas Hakala A. Hakalan syötöstä. Juuri ennen loppusummeria FC OPA:n ylivoima pyöritys tuotti kauden ensimmäisen maalin. Maalintekijäksi merkattiin Hannu Pirinen, joka ohjasi hallitusti Teemu Mattilan vedon maaliin.
Lopulta tästä pelistä ei jäänyt palon jälkipolville kerrottavaa. Ihan hyvää pikkunättiä peliä, mutta tietty vimma maalinteosta ja viimeisistä ratkaisuista puuttuu. Samalla on kauhea kiire maalintekoon eikä malteta hakea rauhassa sitä hyvää maalipaikkaa tai sitten hätäillään viimeisissä syötöissä tai laukauksissa. Mutta usko on kova, että maaleja ja onnistumisia alkaa tulla, kunhan vaan uskotaan omaan tekemiseen. Seuraavan viikonloppuna matkataan pääkaupunkiseudulle. Siellä kohdataan lauantaina Zenith ja sunnuntaina EBK/futsal.
Kokoonpano: Ville Halonen (mv.) Tommi Welling (C) Hannu Pirinen 1+0 Samu Katajamäki Juhani Strid Teemu Mattila 0+1 Niko Junkkari Joonas Sohlo Yasir Modareszadeh Niko Puumalainen Sami Kuronen Mikko Lukkarinen Jere Paalanen Khadem Rahimi |