PÄIVITYS TOIMII TAAS

27.1.2009

FC OPA:n nettisivujen ylläpitomoduuli on ollut pimeänä puolisen vuorokautta. Vika on estänyt mm. uusimpien pelaajasopimusuutisten julkaisun. Vaikka loppujen lopuksi moduulin katoaminen selaimen ruudulta korjaantui yksinkertaisesti välimuistin tyhjennyksellä, ei kyseistä vikaa ole ennen ilmennyt.

Nykyiset sivut vetelevät joka tapauksessa viimeisiään, sillä FC OPA on ottamassa ensimmäisten joukossa käyttöön Sporttisaitin uuden version. Se sisältää entiseen verrattuna runsaasti uusia toimintoja ja teknisiä parannuksia.

Uusista toiminnoista FC OPA:n käytössä tärkein on medialeikkeiden upotusmahdollisuus varsinaiselle sivustolle. Tällä hetkellähän ottelukoosteet näkyvät eri palvelimella kuin pääsivusto on.

Raakaversio uusista sivuista on näkyvillä etusivulla olevasta linkistä. Varsinainen julkistus odottaa tilausruuhkan kanssa painivan tuotetoimittajan lisämoduulien - kuten em. medialeikkeiden - asennustöitä.

Lisäksi muutama graafinen elementti täytyy valmistua ennen siirtymistä uuteen versioon. Raakaversiota tullaan myös värien sekä muun ulkoasun osalta korjailemaan ennen kuin uusi sivusto on kokonaan valmis korvaamaan vanhan.

Vaihdon yhteydessä perusosoitteen www.fcopa.fi palvelin siirretään Sporttisaitin toteuttajan Optinetin haltuun, joten rinnaikkaisosoite http://fcopa.sporttisaitti.com tulee katoamaan bittitaivaaseen. Uuteen sivustoon siirryttäneen helmikuun aikana.