TULIHAN NIITÄ PISTEITÄ
11.12.2016
FC OPA siirtyi takaisin pisteaikaan voittamalla MuSa futsalin lukemin 3-2 (3-0). Sunnuntaipäivän ensimmäinen tapahtuma Oulun urheilutalolla alkoi jo klo 12.00 kun FC OPA ja MuSa futsal Porista kohtasivat ykkösen ottelussa. Musa saapui Ouluun varsin vajaamiehisenä, koska flunssa-aalto oli harventanut joukkueen rivejä edellispäivänä. Futsalissa sillä ei kuitenkaan ole korostetun suurta merkitystä niin kauan kuin joukkue ymmärtää pelata vahvuuksillaan. Ja näinhän MuSa teki. Ottelu alkoi, kuten arvata saattoi. MuSa aloitti puolustamisen puolesta kentästä ja säästeli voimia jokaisessa tilanteessa. FC OPA hallitsi palloa, mutta MuSa puolusti tiiviisti. Joitakin laukauksia tuli kumpaakin maalia kohti, mutta tilastomerkinnöiltä säästyttiin aina pelin 13. minuutille saakka. MuSa otti aikalisän jakson puolivälissä ja samassa yhteydessä valmennusjohto painotti uudelleen syvyyteen pelaamisen tärkeyttä. Peli alkoikin muuttua vähän kerrassaan paremmaksi. Lopulta FC OPA:n hyökkäyksen päätteeksi Niko Junkkari pääsi laukaisemaan, mutta MuSa:n maalissa hyvin pelannut Juha Helander torjui. Maalivahdin eteen pyörimään jääneen pallon survaisi Juho Sipilä voimalla verkon perukoilla. Sinipaitojen peli rentoutui avausmaalin jälkeen ja kolme minuuttia myöhemmin oli 2-0 kun Juha Soronen oli jo juoksemassa Niko Junkkarin laidasta antaman syötön ohi, mutta niin vain ”Soro” pisti pallon verkkoon takajalan kantapäällä. Ottelun puoliaikatuloksen viimeisteli Sampo Lastuvirta Heikki Viian esityöstä viimeisellä minuutilla. Tauolle siis mentiin numeroissa 3-0. Toinen puoliaika alkoi kuten ensimmäinen puoliaika oli loppunut. MuSa pelasi viidellä kenttäpelaajalla. Maalivahti tuli peliin mukaan aina kun se vain oli mahdollista. MuSa:n viiden kenttäpelaajan peli oli niin rationaalista ja puuduttavaa kuin ylivoimapeli vain voi olla. Mutta se toimi. Pohjapelaaja pelasi varsin alhaalla ja kierrätykseen käytettiin vain varmoja syöttöjä. Lähes kaikki ylivoimahyökkäykset päätyivät syöttöketjun jälkeen laukaukseen. Muutaman kerran FC OPA pääsi pallonriistoihin mutta niitä seuranneet yritykset tyhjään maaliin menivät ohi. MuSa:n tehokas ylivoima toi tulosta kaksi kertaa. Sami Kauppi ja Tommi Järvinen onnistuivat ohittamaan Pasi Hillin. 3-2 kavennus tuli kun peliaikaa oli jäljellä vielä noin 14 minuuttia, jotka olivatkin FC OPAlle tämän kauden pisimmät. MuSa jauhoi ylivoimalla ja sinipaidat eivät millään meinanneet saada oma pallollista peliä toimimaan. Kello kävi kuitenkin vääjäämättömästi sekunti kerrallaan ja summeri lopetti kiduttavan tunnelman. MuSa pelasi järkevästi ja onnistui hyydyttämään FC OPA:n peliä. Tärkeintä on kuitenkin, että kolme pistettä jäivät tällä kertaa Ouluun. Valtuustoryhmien vieraiden sarjassa ollut vihreiden Jenni Pitko pääsi ojentamaan parhaiden pelaajien palkinnot MuSa:n Timo Laurilalle, joka pystyi kokemuksellaan ohjaamaan hienosti vierailijoiden peliä. Kotijoukkueesta palkinnon sai maalivahti Pasi Hilli, joka parilla hienolla pelastuksellaan turvasi pisteiden jäämisen Ouluun. Seuraava ottelu FC OPA:lla on 17.12.2016 Oulun urheilutalolla. Tuolloin vastaan astelee tuttu ja tuskallinen AS Moon Raahesta. Ottelu alkaa klo 19.00. Tervetuloa. TILASTOT Su 12.12.2016, Urheilutalo, ykkönen 12.55 1-0 Juho Sipilä (Niko Junkkari) Yleisöä: 25 KOKOONPANO Hilli Pasi (mv) |