KARSINTASARJA EDESSÄ

2.3.2016



FC OPA:lla alkaa 5.3.2016 seurahistorian ensimmäinen futsalin karsintasarja.

Karsintahistoriaa

Jalkapallon puolella seura on ollut kerran karsinnoissa vuonna 2007 kun seura karsi KTP:n ja PK-37:n kanssa paikasta kakkoseen. Tuolloin yhdeksän vuotta sitten nousu tapahtui.

Karsivat joukkueet

Karsinta ykköseen pohjoisimmassa Suomessa tapahtuu Pohjois-Suomen kakkosen sekä Vaasan ja Keski-Pohjanmaan kakkosen voittaneiden joukkueiden välillä.

FC OPA voitti oman lohkonsa ylivoimaisesti 37 pisteellä seuraavan joukkueen jäätyä 12 pistettä. Maliero oli +61. Joukkueen ainoat pistemenetykset tapahtuivat kolmen ensimmäisen kierroksen aikana eli kuntokäyrä on ollut noususuuntainen.

Karsinnassa vastaan astuu K-PV Monkulat Kaustiselta. Joukkueet kohtasivat toisensa kauden alussa futsalcupin ensimmäisellä kierroksella. Tuolloin Kaustisella pelatun ottelun voitti FC OPA lukemin 2-1. Tästä ei kuitenkaan pidä mennä tekemään kovin pitkälle meneviä päätelmiä, sillä kausi oli vasta aluillaan.

Monkulat voitti oman sarjansa 33 pisteellä seuraavan uhkaajan jäädessä yhdeksän pisteen taakse. Maaliero Monkuloilla oli +34.

Spekulaatioita

Kun kahden eri lohkon tasoa ei voi mitata muutoin kuin tuon yhden cup-pelin perusteella, voidaan todeta joukkueiden olevan ennakkoon varsin tasaväkiset. Ainoa huomattavampi ero on päästettyjen maalien määrä. Tässä FC OPA:lle tulee pienen pieni etu.

Monkulat on aloittanut tunnelman nostattamisen Kaustisella jo hyvän aikaa sitten. Katsomo saattaa hyvinkin olla täynnä äänekästä monkulointia. Siitä etu Monkuloille.

Monkuloiden kotisalissa on muovimatto ja Ouluin urheilutalolla on parketti. Siispä kummallakin on lattiaetu kotiottelussa.

Monkuloiden isännöimässä ottelussa lauantaina 5.3. on yleisö monkuloiden puolella. Samaan aikaan pelataan Oulussa Tervareiden liigaottelu Ilvestä vastaan ja AC Oulun cupiin pelin Jaroa vastaan. Nämä tapahtumat verottavat OPA:n fanien määrää Kaustisella. 13.3. pelattava toinen osaottelu Oulussa taas sopii Monkuloiden kannattajille kuin nyrkki silmään. Vieraspelissään Monkulat saa faneistaan pienen edun.

Entäpä pelaajat. Monkulat on nostanut FB-sivuillaan muutamia pelaajia seurattaviksi kohteiksi ja varoitukseksi FC OPA:lle. Monkulat pelaa siis yksilöiden kautta. Kiitos näistä varoituksista. Emme ota niitä mitenkään huomioon. FC OPA pelaa joukkueena, jossa jokainen pelaaja voi olla ratkaisija. Kukaan pelaaja ei ole joukkuettaan suurempi. Tästä etu FC OPA:lle.

Yheenvedoksi tulee seuraava päätelmä: Ottelupari on kiihkeä ja tasainen, mutta FC OPA vie sen.

Fanibussi

FC OPA menee Kaustiselle linja-autolla johon mahtuu faneja mukaan. Ennakkoon on Monkuloiden kanssa sovittu varattavan 15 pääsylippua FC OPA:n kannattajille. Ilmoittautuminen joko sähköpostiin fcopa@fcopa.fi tai facebook-tapahtumaan. Matka ja pääsylippu maksavat 15 euroa ja se kerätään linja-autoon noustaessa.

Lähtö Oulun urheilutalon edestä lauantaina klo 09.30. Paluu samaan paikkaan noin 19.30.