METROSTARS ALOITTI VALMISTAUTUMISEN FUTSALIIN

6.11.2008

Ensimmäinen uuden kauden kokoontuminen.
Ensimmäinen uuden kauden kokoontuminen.

MetroStars aloitti tänään harjoittelun pikkupakkasen saattelemana Nuottasaaren koulun liikuntasalissa. Marraskuun ajan joukkue valmistautuu Mikko Rantalan ohjauksessa pelkästään ensimmäistä futsalin Viitosen sarjaturnausta varten.

Varsinainen jalkapalloharjoittelu alkaa joulukuun alusta, jolloin MetroStars kokoontuu kaksi kertaa viikossa ennen joululomalle siirtymistään. Sen jälkeen harjoitukset jatkuvat loppiaisen vaihduttua tavalliseen arkeen.

Ensimmäisiin futsal -harjoituksiin oli tiensä löytänyt kahdeksan peluria, joista kaikki yhtä lukuunottamatta kuuluvat ilmoittautuneisiin. Viime kauden joukkueesta osanottonsa futsaliin on vahvistanut viisitoista pelaajaa, joten kasassa on reilusti yli pöytäkirjallinen miehiä.

Futsalia pelataan ensimmäisen kerran Oulunsalon liikuntakeskuksessa 7. joulukuuta. Kempelehalli isännöi toista turnausta tammikuun alussa ja viimeisen kerran futsalia potkitaan helmikuun loppupuolella.

Ensimmäinen jalkapallon harjoitusottelu on ohjelmassa 24. tammikuuta. Vastassa on Oulun Tarmo.

METROSTARS
Futsal-joukkue

Maalivahti
99 KULLAS Matti (mv)
Kenttäpelaajat
 5 KUUSELA Jesse
12 SOHLO Joonas
18 JARVA Jussi
19 RANTALA Mikko
23 SARGESON Casey
28 KANNIAINEN Kai
29 MYLLYLÄ Janne
31 IINATTI Tuomo
35 VEIJONEN Petri
36 AILISTO Jussi
45 ALAJOKI Markus
46 HEIKKILÄ Timo
57 SILTALA Petri
77 VAATTOVAARA Joonas
Valmentaja
RANTALA Mikko