METRO TAISTELI VOITON KAJAANISSA

19.7.2008

Jaakko Kovalainen oli Metron paras pelaaja Kajaanissa.
Jaakko Kovalainen oli Metron paras pelaaja Kajaanissa.
Juho Mikkonen palasi pelikentille kuukausien tauon jälkeen.
Juho Mikkonen palasi pelikentille kuukausien tauon jälkeen.
Juniori ja seniori: Teemu Kähkönen ja Rauno Lesonen vastakkain.
Juniori ja seniori: Teemu Kähkönen ja Rauno Lesonen vastakkain.
Petri Veijonen ilmeilee: Tältä laidalta ei läpi tulla.
Petri Veijonen ilmeilee: Tältä laidalta ei läpi tulla.

MetroStars palasi pitkältä kesälomalta osin aamu-unisena ennen kuin kello soitti joukkueen taistelemaan voitosta. Metro otti tärkeän vierasvoiton Kajaanissa Spartakista maalein 2-1 (0-1).

Otteluun lähdettäessä kasassa olivat melkoiset katastrofin ainekset. Ratkaisu maalivahtipulaan löytyi vasta torstai-iltana ja osa pelaajista lähti Kajaaniin melko heikoin eväin: esimerkiksi Tuomo Iinatti suoraan yövuorosta ja pari pelaajaa allaan olematon tai vaatimaton harjoittelurupeama päättyneeltä viikolta.

Tilanne näkyi pelaamisessa, jonka palapelistä koko ajan puuttui vähintään yksi osanen. Milloin se oli ratkaiseva syöttö, milloin heikko viimeistely tai loppuun asti pelaaminen. Myös taistelutahdosta tuntui puuttuvan viimeinen silaus. MetroStars pelasi koko ensimmäisen jakson kuin kolmosvaihteella.

Ottelun avausmaali syntyi metrolaisten nukkuessa. Spartak sai vapaapotkun, joka kimposi muurista sen ja maalivahdin väliin. Kakkospallolle ei syöksynyt kukaan, joten Paavo Kovalainen kävi tuikkaamassa kotijoukkueelle 1-0 johdon.

MetroStars heräili toisella puoliajalla taistelemaan ja peli-ilme oli kokonaan toisenlainen kuin ennen taukoa. Taistella täytyikin, sillä Spartakin kone rullasi entiseen malliin ja oli kajaanilaisillakin omat paikkansa maalitilin kasvattamiseksi.

Viimeisenä lukkona Mikko Mäkäräinen torjui hyvän pelin maalillaan ja olisi yhdessä alemman keskikentän sekä vasemman puolustajan tonteilla uurastaneen Jaakko Kovalaisen kanssa voinut jakaa parhaan pelaajan palkinnon.

MetroStarsin tasoituksen teki Aarne Hautajärvi, joka tunnin kohdalla pukkasi Joonas Sohlon antaman vapaapotkun Spartakin veteraanimaalivahdin Hannu Husun ulottumattomiin. Kolme pistettä sinetöityi reilu kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Timo Heikkilä vapautti Sohlon voittomaalin tekoon.

Vielä lisäajallakin oli joukkueilla mahdollisuus muuttaa historian kirjoja. Ensin kotijoukkueen farmi-isännältä Kajaanin Hakalta lainassa ollut Junior Obagbeniro tuhri parista metristä avopaikan. Vastahyökkäyksestä Ville Valkama ei saanut jalkaa väliin Heikkilän syöttöön vaan pallo pomppi sivurajasta yli.

MetroStarsin pelaajavalmentaja Emmanuel Etchu oli tyytyväinen tauon jälkeen löytyneeseen taisteluilmeeseen.

"Menetimme 1. puoliajalla kontrollin, mutta tauon jälkeen tulimme peliin mukaan."

"KajHa:n pelaajat aiheuttivat meille murheita."

MetroStars nousi voittonsa turvin sarjakakkoseksi ja jakaa kärkitilan yhdessä FC Netsin sekä OuJK:n kanssa. Jännittävää asetelmaa Nelosen Oulun lohkossa täydentää vielä Ajax Sarkkiranta, jolla on kärkitrioon yksi piste matkaa mutta myös yksi peli enemmän pelattuna. FC Kurenpojat kyttäilee viidentenä neljä pistettä kärjestä.

MetroStarsin seuraava ottelu on ensi keskiviikkona, jolloin pelataan kevätkierrokselta peruutettu peli. Vastustajaksi saapuu samainen Spartak. Ottelu pelataan Castrenissa klo 19:45. Poikkeuksellinen alkamisaika johtuu siitä, että ottelu pelataan FC OPA:n edustusjoukkueelta yli jääneellä harjoitusvuorolla.

 Kuvat: (C) 2008, Kari Väre

 La 19.07.2008, Liikuntapuisto
 Nelonen, Oulun lohko

Spartak - MetroStars 1-2 (1-0)
21. 1-0 Paavo Kovalainen
60. 1-1 Aarne Hautajärvi
71. 1-2 Joonas Sohlo
Erotuomari: Tuomo Rantala            

 MetroStars 
Avauskokoonpano Vaihdot
HAUTAJÄRVI Aarne
HEIKKILÄ Timo
KOVALAINEN Jaakko -87
KÄHKÖNEN Teemu
KÄSMÄ Arto -55 +76
MIKKONEN Juho -70
MYLLYLÄ Janne -35
MÄKÄRÄINEN Mikko (mv)
RANTALA Mikko
SOHLO Joonas
VEIJONEN Petri -76 +87
Vaihtopelaajat
ETCHU Emmanuel +55
IINATTI Tuomo +35
VALKAMA Ville +70