CUPIN OTTELU KUUN LOPUSSA

9.5.2008


FC OPA ja IFK Jakobstad ovat saaneet sovittua Suomen Cupin 4. kierroksen pelipäivän. Jatkopaikan kohtalo selviää Pietarsaaressa ke 28. toukokuuta. Ottelu pelataan näillä näkymin Tellushallissa klo 19:30 alkaen.

Pietarsaaren kaupunki jakaa kenttävuorot toukokuun puolivälissä, jolloin ottelupaikka ja alkamisaika selviävät lopullisesti. IFK Jakobstad toivoo pystyvänsä viemään ottelun Pietarsaaren "kakkosareenalle" eli Keskuskentän takana sijaitsevalle Länsikentälle.

Seuran yhteyshenkilö ei ollut kentän vaihdosta kovin optimistinen, sillä IFK Jakobstadin sarjataso ei täytä nurmikentän kriteerejä Pietarsaaressa.

IFK Jakobstad on Keski-Pohjanmaan Viitosta pelaava seura, jonka sarjakausi alkaa vasta ensi maanantaina Munsala Unitedin vieraana. Alkukausi seuralla on sujunut loistokkaasti cupin merkeissä ja se on raivannut tieltään jo kolme vastustajaa.

Ensimmäisellä kierroksella laulukuoroon lähti Kuutosen Forsby Bollklubb 4-0. Toisella kierroksella IFK pudotti Nelosessa pelaavan Oulaisten Huiman peräti 8-0 ja hyvä tahti huipentui kolmanteen kierrokseen, jossa se kaatoi Kolmosessa pelaavan Ykspihlajan Reiman peräti 4-0.

Tarkempi syynäys joukkueen kokoonpanoon kertoo syynkin hyvään menestykseen cupissa. Rosterista löytyy mm. seuraavia nimiä: Pasi Katajamäki (Veikkausliigaa FF Jarossa, Kakkosta JBK:ssa), Tero Suominen (Veikkausliigaa 195 ottelua FF Jarossa ja VPS:ssa), Daniel Snellman (Veikkausliigaa 116 ottelua FF Jarossa) ja Craig Ramsay (Futisliigaa KPV:ssa). Lisäksi nimilistalla vilahtelee myös joitakin tuttuja kasvoja Kakkosen eri pohjanmaalaisjoukkueista, jotka ovat Oulussa vierailleet.

Suomen Cupin 4. kierros on pelattava 29. toukokuuta mennessä. Seuraavan kierroksen peliaika alkaa jo seuraavana päivänä ja päättyy 10. kesäkuuta. Viidennen kierroksen, joka on viimeinen alueellisissa koreissa, peliparien arvonta tapahtuu 20. toukokuuta. Alue 4:n joukkueista jatkoon ovat tiensä selvittäneet jo AC Oulu ja PS Kemi.