YHTEINEN UNELMA ASKELEEN LÄHEMPÄNÄ
15.8.2006
FC OPA repäisi etumatkan Nelosen A-lohkon muihin joukkueisiin jo 12 pisteeseen, kun se kaatoi urheasti taistelleen OuJK:n Heinäpään tekonurmella. Loppulukemat olivat 3-0 (2-0). Peli aiheutti runsaasti hiustenlähtöä valmentaja Jyrki Kylmälän muuten niin tuuheaan kuontaloon. Hänen koko kauden joukkueeseen iskostama suoraviivainen ja helppoon syöttötyöskentelyyn perustuva pelitapa kesti parikymmentä minuuttia ennen kuin pakka levisi pitkin kenttää. Pääsyy pelin sekoamiseen oli kaksi helppoa pikamaalia, jotka syntyivät 3. ja 8. minuutilla. Pelaajisto sai tunteen helposta voitosta, mikä näkyi yksin yrittämisenä ja melkoisina kuningassyöttöinä. Kun kierrätyspeli päättyi ja vaikeiden pitkien syöttöjen viljely alkoi, pääsi OuJK yhä paremmin kuvioihin mukaan. Vastoin ohjeita pelaaminen johti lopulta siihen, että kahteen otteeseen vaihtopenkiltä komennettiin kaikki miehet kerralla kentälle ja edelliset otettiin pois kuuntelemaan valmennuksen ripitystä. Arto Käsmän ja Jesse Mattsonin tekemien pikamaalien jälkeen paikkoja oli lisätä maalitiliä, mutta yritykset jäivät ponnettomiksi. Loppulukemat sinetöityivät tunnin kohdalla, kun Markus Alajoki pääsi tekemään ottelun kolmannen maalin. "Ihan hyvä peli, joka oli hyvin meidän kontrollissa. Omassa päässä nolla säilyi", luetteli valmentaja Jyrki Kylmälä ottelun positiivista antia. "Välillä tuntui, että olemme itse pahimpia vastustajiamme. Pelaamme yhä liikaa vastustajan mukaan ja maalintekoon tarvitaan liikaa paikkoja." Ottelun siisteys herätti myös Kylmälän huomion. Keijo Siniaalto puhalsi leppoisasti sujuneen ottelun virheittä eikä hänen tarvinnut kortteja jaella. "Nostan hattua OuJK:lle. Vaikka se rupesi väsymään toisella puoliajalla, OuJK jaksoi pelata eikä ruvennut rappaamaan." Sarjataulukossa FC OPA on siis 12 pisteen karkumatkalla toisena olevaan SC PAPS:iin nähden. Putaalaisjoukkue on myös pelannut yhden ottelut enemmän, joten ero voi teoriassa olla jopa 15 pistettä. FC OPA:n päänahkaa jahtaavat myös KeP-77 ja Spartak, joilla on yksi piste ja yksi ottelu vähemmän kuin SC PAPS:lla. Takaa voi tulla vielä FC RAI, joka on tällä hetkellä toiseksi viimeisenä A-lohkossa. Se on kuitenkin vasta pelannut kahdeksan ottelua, joten teoriassa sen pistesaldo voi olla kakkostilaan oikeuttavan suuruinen. FC OPA:n nousuhaaveiden kannalta tärkeä koitos pelataankin ensi lauantaina, jolloin vastaan asettuu juuri FC RAI kevätkierroksen rästiottelussa.
|