METRO JÄI JYRÄN ALLE

30.7.2006

Ei onnistu ei, kertoo Tuomo Pähtilän ilme.
Ei onnistu ei, kertoo Tuomo Pähtilän ilme.
Antti Tapio palkittiin Metron parhaana pelaajana.
Antti Tapio palkittiin Metron parhaana pelaajana.
Joonas Kauppinen ja Samuel Waheeb jäivät toiseksi, kun Kanuunat ampui kovilla.
Joonas Kauppinen ja Samuel Waheeb jäivät toiseksi, kun Kanuunat ampui kovilla.
FC Kanuunat oli koko ajan harppauksen edellä.
FC Kanuunat oli koko ajan harppauksen edellä.

Murphyn lain kirjainta luettiin tänään MetroStarsille raskaalla kädellä. Vimpelinlaakson stadionilla oululaisten suorituksesta tuli täysi limbo ja isäntäjoukkue FC Kanuunat pokkasi Nelosen B-lohkon sarjapisteet 7-1 (2-0).

Metron kolmitoistapäinen ryhmä Kajaanissa esiintyi alle kaikkien standardien. Puolustustyöskentely oli luokatonta, syöttöpelistä ei kannata puhuakaan ja asennekin taisi jäädä puolella porukasta pakkaamatta pelikassiin mukaan. Näistä aineksista syntyi soppa, jossa FC Kanuunat pyöritteli Metroa kuin märkää rättiä ja lopputuloksena seurahistorian suurin tappio.

Molemmat vaihtopelaajat, Jyrki Kylmälä ja Toni Ryynänen, pelasivat ottelussa toipilaina. Kun puolustuksen lukko Tuomo Pähtiläkin joutui jäämään tauolla vaihtopenkille kipeiden varpaiden vuoksi, ei vaihtoehtoja juurikaan jäänyt muuttaa jo ennestään oudoille pelipaikoille joutuneiden pelaajien ryhmitystä. Oudot pelipaikat tai vähäinen pelaajamääräkään eivät silti selitä tappionumeroiden suuruutta.  

Jo alusta lähtien oli selvää, että FC Kanuunat tulee kovaa niin laidoilta kuin keskeltäkin. Eniten vitsaa antoi Mikko Husu, joka onnistui maalinteossa hattutempun arvoisesti. Muita maaliverkkojen heiluttajia olivat Matti Husu, Jouni Korhonen, Janne Lukkari ja Pentti Rimpiläinen. OPA:n ainokaisen ampui vapaapotkusta Mikko Haapala.

Osalta leveisiin lukemiin vaikutti ulosajo. MetroStarsin maalivahti Ville Ritola liukui vastaantulotilanteessa pallo kourissaan alueensa ulkopuolelle ja ottelun erotuomarin oli pakko nostaa tilanteessa punainen kortti. Maaliin asteli joukkueen kapteeni Joonas Kauppinen, jonka taakse peliväline upposi kahdesti. Ottelun voittoon ulosajolla ei kuitenkaan ollut merkitystä.

"Ei ole mitään kommentoitavaa. Numerot kertokoot kaiken", jäi vähäsanaisen valmentajan Lauri Kauppisen ulosanniksi ja kuinka oikeassa hän olikaan.

FC Kanuunat nousi voitollaan jo sarjaneloseksi. Se, miltä isäntien otteet Vimpelissä näyttivät, antavat aiheen ihmetellä, miksi FC Kanuunat on jo viidesti poistunut kentältä tappio niskassaan. Taitaa kainuulaistenkin kokoonpanoa vaivata sama virus, joka tekee tuhoaan jokaisessa harrastejoukkueessa - myös FC OPA:ssa.

MetroStars putosi tappiolla nyt tasaisen keskikastin huonommalle puolelle. Seuraavaksi joukkue kohtaa jo tiistaina raahelaisen AS Moonin ja jälleen on pelaajametsästyksen aika.

Ainakin maalivahtipula on huutava, sillä Ville Ritola on suoran ulosajon saatuaan kaksi ottelua poissa kokoonpanosta. Lisäpelikieltoa tuskin on luvassa, sillä hänen rikkeensä oli lähinnä tekninen.

Varmoja poissaolijoita ovat ainakin loukkaantuneet Jussi Anttila (polvi), Jyrki Kylmälä (nivunen) ja Antti Leinonen (nilkka). Lisäksi muutama pelaaja on vielä lomamatkoilla.

Su 30.07.2006, Vimpelin stadion
FC Kanuunat - FC OPA MS  7-1 (2-0)
22. 1-0 Mikko Husu
37. 2-0 Mikko Husu
47. 3-0 Janne Lukkari
60. 3-1 Mikko Haapala
68. 4-1 Matti Husu
76. 5-1 Pentti Rimpiläinen
82. 6-1 Mikko Husu
86. 7-1 Jouni Korhonen
Erotuomari: Jarmo Tertsunen
 
FC OPA MetroStars:
Avauskokoonpano
Jere Alajeesiö
Mikko Haapala < 76. > 81.
Aki Hiltunen < 46. > 61. < 81. > 89.
Sami Häppäri < 61. > 76.
Joonas Kauppinen
Tapio Lohimies
Tuomo Pähtilä < 46.
Ville Ritola (mv) pun 81.
Antti Tapio
Ville Valkama < 22. > 46.
Samuel Waheeb < 11. > 17. < 89.
Vaihtopelaajat
Jyrki Kylmälä > 22.
Toni Ryynänen > 11. < 17. > 46.


NELONEN
Lohko B
OLS Akatemia 13 13 0 0

70-7

39
FC FC 13 7 2 4

34-29

23
SGB 13 7 0 6

46-34

21

FC Kanuunat 14 6 3 5

37-27

21

PaTe 13 6 1 6

26-25

19

IVFC 13 5 3 5

16-31

18

KIsku 12 5 2 5

27-21

17

FC OPA MetroStars  12 5 2 5

30-27

17

OsPa 12 5 0 7

27-42

15

MuhU 14 3 2 9

15-38

11

FC Kurenpojat 2 13 3 1 9

22-44

10

AS Moon 12 2 4 6

20-45

10