NELJÄN PELIN PÄIVÄ

29.11.2015


Edustusjoukkue veti ensimäisenä adventtina happea, mutta RetroStars ja MetroStars olivat tositoimessa.

RetroStars aloitti oman urakkansa viime kaudella kolmosessa pelannutta Real Oulua vastaan. Lähtökohtana oli puolustaa hyvin ja sen Retro tekikin. Loppulukemat Realille olvat 3-1.

Retro kuitenkin pelasi jälleen hyvää peliä ja siihen olivat varmaan kaikki tyytyväisiä.

Toinen peli Retrolla oli JS Hercculeksen Old Boysia vastaan. Ennakolta oli ajateltu, että tästä pelistä voitaisiin ottaa pisteet jos kaikki menisi hyvin.  Ja hyvin se menikin.

Retro meni 2-0 johtoon ja puoliajallakin oltiin johdossa 3-1. Sitten Herccu tuli tasoihin 4-4, mutta lopulta Retron taistelu palkittiin loppulukemin 7-4.

RetroStars on se joukkue, joka onnistuu seuran sisällä nykyisin useimmiten ennätyksiin. Koskaan ennen ei Retro ole tehnyt seitsemää maalia, ekikä koskaan ennen ole kaksoisottelun maaliero ollut positiivinen. Niin sitä pitää.

MetroStars pelasi myös kaksoisottelu. Ensin vastaan asettui Santa Futsal joka meni 2-0 johtoon. Metro ei tästä häkeltynyt, vaan teki hyvän nousun ja neljä maali peräjälkeen. Loppulukemat olivat siis Metrolle 4-2.

Toinen peli oli Retron nöyryyttämää Old Boysia vastaan. Metro jatkoi siitä mihin rovaniemeläisiä vastaan jäi. Se teki ensimmäisell puoliajalla neljä maalia. Eli Metro oli tehnyt kahdeksan maaia putkeen.

Ja sitten tuli se vihoviimeinen aivopieru eli ylimielisyys. Niin vain FC OPA:n pitkäaikainen huoltaja ja Retrossa monta kautta pelannut Pekka Juntunen teki kavennuksen. Omat koirat purivat.

Kaikki näytti ajottaisesta lepsuilusta huolimatta hyvältä. Kuitenkaan se ei riittänyt. Old Boys teki Metron huonon asenteen ja tuurinkin avustamana kolme maalia lisää ja pisteet tasattiin lukemin 4-4.

Mielenkiintoinen päivä. Retro otti uransa toisen voiton. Metro nousi kahden maalin takaa voittoon mutta tupeksi toisessa pelissä neljän maalin johdon. Tällaista tämä futsal on. Tilanteita tulee ja menee. Koskaan ei tiedä etukäteen miten pelit päättyvät. Hienoa urheilua.