JOUKKUEPUOLUSTAMINEN TOI KOLME PISTETTÄ

17.7.2009

Dritan Stafsula karkaa Anzor Kaladzelta.
Dritan Stafsula karkaa Anzor Kaladzelta.
Harri Saarela teki liukumalla loppuluvuiksi 0-3.
Harri Saarela teki liukumalla loppuluvuiksi 0-3.
Ville Väisäsen johtamaa puolustusta ei yllätetty kertaakaan.
Ville Väisäsen johtamaa puolustusta ei yllätetty kertaakaan.
Derby kiinnosti.
Derby kiinnosti.

OPS - FC OPA 0-3 (0-2): Raportti, tilastot, kuvat, ottelu-pk.

 

Tämän illan paikallisen kärkikamppailun jälkeen FC OPA:n nimi komeilee edelleen Kakkosen C-lohkon ykköspaikalla. Asia varmistui, kun FC OPA kaatoi sarjakakkosena olleen OPS:n luvuin 3-0 (2-0). Ottelua seurasi Castrenin aurinkoisessa illassa hienosti yli 1400 katsojaa, mikä lienee suurimpia lukemia Kakkosen Oulun otteluissa kymmeneen vuoteen.

Paikalle saapuneet lukuisat jalkapallon ystävät näkivät hyvätasoisen Kakkosen ottelun, jossa oli kentällä oli kaksi pelaamaan pyrkinyttä joukkuetta ja kermana kakun päällä kolme hienoa maalia. Toivottavasti ottelu oli suurelle yleisölle positiivinen näyteikkuna, jotta katsojia löytyisi jokaisen kolmen oululaisseuran kotiotteluihin loppukaudella entistä enemmän.

Jos tästä ottelusta haki derbyjen kolikon toista puolta - hampaat irvessä taistelua, sukille vetoja, suuria tunteita ja ynnä muita asioita, joita paikallisotteluun voi assosioida - joutui varmasti pettymään. Siinä mielessä derby oli jopa laimea, mutta ottelun tärkeys lienevät pakottaneet valmentajat molemmissa pukukopeissa painottamaan latauksen pitämistä järkevissä mittasuhteissa.

Ottelun viheltäjäksi komennettu helsinkiläinen Ville Järvenpää pääsikin odotettua helpommalla tehtävästään. Korttitehtailukin jäi jopa normaalista sarjaottelusta. OPS sai kolme keltaista, kun taas FC OPA jäi kokonaan lapuitta. Lähimpänä keltaista taisi olla Leonardo, joka joutui kerran erotuomarin puhutteluun liian hitaasta menosta kulmapotkujen antoon. Sepäs siitä veren maku suussa pelaamisesta sitten.

FC OPA:lla ei ollut suurta hätäpäivää. Alku oli tunnustelevaa, mutta kun diesel jyrähti kunnolla käyntiin, alkoi pelin painopiste valua koko ajan kohti OPS-maalia. Kylmää vettä tuli isäntien niskaan 20. minuutin kohdalla, kun Janne Mahlakaarto yllätti Zurab Talakhadzen OPS:n veräjällä. Peli ratkesi käytännössä jo neljän minuutin kuluttua Olli Laukkasen puskettua Leonardon keskityksen verkkoon.

OPS yritti hakea ratkaisuja tekemällä kaksi vaihtoa tauolla. Vaatimattomasti pelannut Teimuraz Varduashvili ja ex-OPA Alex Arinze saivat tehdä tilaa Teemu Pähtilälle ja brassihyökkääjä Alemaolle. OPS teki kolmannen vaihtonsa jo tunnin jälkeen, mutta superjuniori Matias Juntunenkaan ei tuonut lisätehoja kotijoukkueen pelaamiseen.

FC OPA suoritti ainoan vaihtonsa vasta ottelun lisäajalla, kun omien jyräämäksi joutunut Janne Mahlakaarto tuli varmuuden vuoksi pois ja Toni Kuusirati meni hetkeksi käymään kentällä. Luoton puutetta vaihtopelaajiin ei sentään ollut, vaan vähäiset vaihdot liittyvät joukkueen sisäiseen rotaatioon, joka näkynee kokoonpanolistoilla seuraavilla kierroksilla.

Loppulukemista vastasi Harri Saarela, joka liukui Dritan Stafsulan keskityksen verkkoon. Harvinaista herkkua tälle miehelle, joka keskikentän ankkuripelaajana on harvoin maali- tai edes syöttötilastossa eli toisin sanoen on usein miten näkymättömämpi kuin jopa puolustuslinjan pelaajatkin. Tehopisteiden puute ei kuitenkaan tee Saarelasta sen arvottomampaa, sillä tänäänkin hän kuului FC OPA:n ehdottomiin helmiin.

FC OPA:n päävalmentaja Jyrki Kylmälä otti positiivisesti vastaan ryhmänsä laadukkaan suorituksen. Hänen mielestään joukkuepuolustamisen sataprosenttinen onnistuminen oli avainasia, jolla kolme pistettä turvattiin FC OPA:lle. Yhdestä asiasta päävalmentaja oli myös varma.

"Olimme parempi joukkue", Kylmälä vakuutti.

"Teimme hyvän työn ja olimme valmiita. Sen näki jo eilen (viimeistelyharjoituksissa), että olimme valmiita. Peli meni niin kuin olisi voinut sen kuvitella menevän."

Kylmälä vakuutteli edelleen, että FC OPA:n tavoitteena oli pistejako OPS:n isännöimästä ottelusta.

"Lähdimme hakemaan nollaa omaan päähän ja kaikki, mikä tulee toiseen päähän on plussaa."

Kakkosen C-lohkon sarjatilanne näyttää FC OPA:n voitosta huolimatta edelleen huikean jännittävältä. Puolivälin krouvissa FC OPA johtaa neljän pisteen erolla ennen OPS:aa, jolla on yksi ottelu vähemmän pelattuna.

Seuraavalla kierroksella FC OPA matkustaa aina arvoituksellisen Norrvalla FF:n vieraaksi jonnekin sen neljästä kotikentästä. NFF piti FC OPA:aa tiukoilla kevätkierroksen ottelussa Heinäpään palloiluhallissa eikä peli kuulu helpoimpiin nytkään, vaikka tuleva vastustaja on valunut jo putoamisviivan alapuolelle. OPS pelaa samalla kierroksella kotikentällään FC Vaajakoskea vastaan.

Kuvat: (C) 2009, Kari Väre

TILASTOT

 

Pe 17.07.2009, Castren 
Kakkonen, Lohko C 

OPS - FC OPA

0-3 (0-2)

20. 0-1 Janne Mahlakaarto 
24. 0-2 Olli Laukkanen 
71. 0-3 Harri Saarela 
Yleisöä: 1445 
Erotuomari: Ville Järvenpää 

 

 

Avauskokoonpano 
HUOVINEN Juha-Matti 
HYVÄRINEN Sami 
KONATE Mamadou 
LAUKKANEN Olli 
LUUKKONEN Jani (mv) 
MAHLAKAARTO Janne-90
MAKOWSKI Ari 
MOSCHETTO Leonardo Florido 
SAARELA Harri 
STAFSULA Dritan 
VÄISÄNEN Ville 
Vaihtopelaajat 
JÄRVITALO Vesa 
KAUPPILA Joni 
KUUSIRATI Toni+90
LINDGREN Ville 
MÄKÄRÄINEN Mikko (mv) 
SOHLO Joonas 
YRJÖNHEIKKI Janne 

 

Palkinnot 
1 (3p) Janne Mahlakaarto (FC OPA) 
X (2p) Leonardo (FC OPA) 
2 (1p) Olli Laukkanen (FC OPA)