FARMISOPIMUS JATKUU

22.4.2009


FC OPA on allekirjoittanut Kolmosessa pelaavan Tervarit ry:n kanssa kautta 2009 koskevan farmisopimuksen. Seuroilla oli vastaavanlainen sopimus keskenään myös viime kaudella. Farmisopimukseen liittyvä rekisteröintimaksu on suoritettu, joten sääntöjen puolesta sopimus astuu voimaan välittömästi.

Farmisopimuksen myötä voi liikuttaa pelaajia osapuolten välillä ilman edustusoikeuden muutosta ja siihen liittyvää kahden viikon minimiaikaa yhden seuran edustamisessa. Farmijärjestelmä onkin erityisen tärkeä ajatellessa nuorten pelaajien kehitysmahdollisuuksia ja peliaikatarpeita.

Farmisäännöt rajoittavat yhteen alemman seuran otteluun tapahtuvan siirron pelaajamääräksi kolme. Pelikelpoisuus alkaa aikuisella pelaajalla kahdeksantena päivänä siirryttäessä ylhäältä alas ja seuraavana päivänä siirryttäessä alhaalta ylös. Nuoret pelaajat voivat liikkua päivän varoitusajalla kumpaankin suuntaan.

Farmisopimussäännöissä on olemassa Veikkaus-pykälä. Jos ottelu on pelikohteena, farmisiirrot on ilmoitettava Veikkaukselle ja liittoon vuorokautta, maalivahtien kyseessä ollen 12 tuntia, ennen ottelun alkamista.

Farmisopimuksen siirto-oikeus päättyy aikuispelaajien osalta elokuun lopussa. Nuoret pelaajat voivat siirtyä sopijaosapuolten välillä sen jälkeenkin. Aikuisikäistä maalivahtia voi liikuttaa siirtoajan umpeutumisen jälkeenkin, jos siirto tapahtuu alemmasta ylempään seuraan.

Viime kaudella FC OPA peluutti pääasiassa nuoria pelaajiaan Tervareissa. Farmisopimuksen puitteissa erityisesti Joni Kauppila, Juho Sassi ja Tomi Vainionpää kävivät pelaamassa Kolmosen otteluita. Ainoa toiseen suuntaan liikkunut oli Erik Isohookana, joka liittyi FC OPA:n miehistöön Tervarien kauden päättymisen jälkeen. Syksyn hyvät esitykset poikivat Isohookanalle myös sopimuksen FC OPA:aan.