TOIPILAAT KOHTAAVAT JBK:N

17.4.2009


FC OPA:n edustusjoukkueen kenraaliharjoitus on edessä huomenna, kun jo kertaalleen talvella kohdattu pietarsaarelainen JBK saapuu Ouluun. Viimeiset kuviot ennen sarjan alkua hiotaan kuntoon poikkeuksellisesti Heinäpään tekonurmella klo 17:15 alkaen.

FC OPA:n viime viikkoja on vaivannut loukkaantumis- ja sairastelusuma. Kiristävä vanne taustajoukkojen päiden ympärillä on löystymässä ja ruuhka sairastuvalla on purkautumassa. Tämän päivän viimeistelyharjoituksissa oli jo 18 nimeä 21 pelaajan harjoitusringistä.

Sotisovan jättänee pukematta huomenna ainakin varvasmurtuman lisäksi nyt kuumeesta kärsivä Janne Kauppila. Vesa Järvitalon reisivamma on parantumaan päin ja selvinnee lähempänä, uskalletaanko häntä vielä radalle heittää.

FC OPA ja JBK kohtasivat aiemmin helmikuussa Pietarsaaressa. FC OPA oli silloin parempi maalein 3-1. Molempien joukkueiden luotsit kuuluttivat omilta joukoiltaan lisää harjoiteltavaa ja opittavaa. Loukkaantumisista huolimatta FC OPA:n paletti on alkanut löytää kuosinsa, joten on mielenkiintoista nähdä, millainen ilme vastustajalla on ja miten oululaisjoukkue siihen pystyy vastaamaan.

Helmikuun harjoitusottelun lisäksi joukkueet kohtasivat viime kaudella sarjassa kahdesti. FC OPA voitti kotonaan 2-0 ja vieraissa päädyttiin pistejakoon 1-1. Joukkueet ovat vastakkain uudelleen jo sarjan toisella kierroksella heti vapun jälkeen.