|
JBK - FC OPA 1-3 (1-2): Raportti, tilastot
FC OPA palasi hiihtoloman jälkeen harjoituspelikentille Tellushallissa Pietarsaaressa. Aamunkajossa alkaneesta matkasta ja alla olleesta rankasta harjoitusviikosta huolimatta FC OPA oli pirteä eikä väsy painanut jäsenissä. Kevät alkoi tyydyttävällä 3-1 (2-1) voitolla JBK:sta.
Parin tappiollisen ottelun jäljiltä oli helpottavaa huomata, että ollessaan täydessä iskussa FC OPA pystyy ensiluokkaiseen suoritukseen kentällä. Hyökkäyspeli kulkee, mutta puolustuspelaamisessa on vielä hiomista. Sen osoittavat jo tilastotkin. Täysimittaisissa harjoitusotteluissa vain yhdessä FC OPA on selvinnyt ilman takaiskumaalia.
"Hyökkäyspäähän meillä riittää tuhovoimaa, mutta puolustuspelaaminen täytyy saada kuntoon. Siihen keskitytään seuraavat kaksi viikkoa", FC OPA:n valmentaja Jyrki Kylmälä vahvisti.
Kylmälän mukaan puolustuspelaamisessa löytyy muutama tärkeä osa-alue, joka kaipaa kohentamista. Sellaisia ovat mm. puolustaminen hyökätessä sekä reagointi pallonmenetyksiin, joita JBK pääsi omassa hyökkäyspelissään käyttämään hyväksi.
"Paikat, joita vastustaja sai, tulivat omista pallollisista virheistä. Hölmöt ja jopa helpot henkilökohtaiset virheet on karsittava pois. Silloin tästä tulee hyvä paketti", Kylmälä vakuutti.
Jos jotain huonoa, löytyy jotain hyvääkin. FC OPA pelasi Pietarsaaressa erittäin nöyrällä asenteella, mikä on hyvällekin joukkueelle ensiarvoisen tärkeää pisteiden saalistamisessa. Kehuja lensi myös vastustajan suuntaan.
"Nuori, nälkäinen, nopea. JBK tulee yllättämään vielä monta joukkuetta varsinkin kotikentällä", Kylmälä ylisti pietarsaarelaisia.
Puolentoista kuukauden kuluttua alkavaan sarjaan riittää opiskeltavaa myös JBK:lla. Alexei Eremenko Sr löysi suojattiensa otteista paljon parannettavaa.
"Tämä oli hyvä peli, sillä pojat saivat hyvää opetusta. Laukauksien peittäminen, tilan ottaminen pois, kaksinkamppailujen voittaminen ja sen sellaiset asiat tulivat nyt esille. Pojilla on vielä opittavaa", Eremenko kommentoi Pietarsaaren Sanomissa. FC OPA:n maaleista vastasivat Mamadou Konate osumalla kahdesti ja Ari Makowski kerran. Vieraiden ainokaisen teki Thomas Karv laukomalla pallon FC OPA:n maalivahdin Jani Luukkosen käsien kautta verkkoon. TILASTOTLa 14.02.2009, Tellushalli | | Harjoitusottelu | | JBK - FC OPA | 1-3 (1-2) | 15. 0-1 Mamadou Konate | | 24. 0-2 Ari Makowski | | 26. 1-2 Thomas Karv | | 80. 1-3 Mamadou Konate | | Erotuomari: Sören Bäck | |
Avauskokoonpano | | HUOVINEN Juha-Matti | -46 | HYVÄRINEN Sami | -66 | JÄRVITALO Vesa | -75 | KAUPPILA Janne | | KONATE Mamadou | | LAUKKANEN Olli | | LUUKKONEN Jani (mv) | | MAHLAKAARTO Janne | | MAKOWSKI Ari | -55 | OLLIKAINEN Mikko | -55 +75 | SAARELA Harri | | Vaihtopelaajat | | ISOHOOKANA Erik | +55 | KAUPPILA Joni | +66 | MÄKÄRÄINEN Mikko (mv) | | SASSI Juho | +46 | YRJÖNHEIKKI Janne | +55 |
LISÄTIETOJA
Pietarsaaren Sanomat
|